sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Söta små saintpaulior från Sverige



Kuinka erikoisia saintpaulialajikkeita voi itselleen hankkia? Siihen on monta konstia:
Erikoisia lajikkeita voi tilata niihin erikoistuneista puutarhoista, joita olen Euroopan alueelta löytänyt vain Dibleyn puutarhan. Sieltä lensivät viime vuoden kesäkuussa ensimmäiset erikoiset saintpauliat postilaatikkooni ja siitä kerroin tässä

Kannattaa myös seurata nettihuutokauppoja. Niissä on useinkin erikoisten saintpaulia-lajikkeiden pistokkaita myytävänä. Tällä tavalla sain itselleni Lilla Blåklockan- saintpaulian,  josta olin haaveillut. Lilla Blåklockanin saapumisesta kerroin tässä.
 
Erikoislajikkeita voi saada myös suoraan toisilta harrastajilta. Minä kirjoitin tammikuussa ruotsalaiselle kukkablogin pitäjälle Gunillalle  ja kysyin, voisiko hän kasvattaa minulle muutamia taimia lehtipistokkaista ja hän ilokseni lupasi yrittää. Viikko sitten Gunilla kirjoitti, että taimet ovat valmiita lähtemään maailmalle ja tänään hain postista sinne tuleen paketin:
 
Jännittävä paketti keittiön pöydällä. Ovatkohan pikkusantut hengissä vai ovatko kaikki kenties kuivuneet pitkällä matkalla: Gunilla on postittanut paketin maanantaina ja torstaina hain sen omasta postistani, joten kasvit ovat olleet matkalla kolme vuorokautta. 


Paktissa on 15 huolella pakattua pientä kääröä.  

Tein kasveille oman multaseokseni samoin kuin aiemmin. Seoksessa on 2 osaa tavallista kukkamultaa 1 osa vermikuliittiä ja 1 osa perliittiä .  

Kaikki saintpauliani istutan saviruukkuihin, jotka olen itse maalannut. Tällä kertaa kaikki saavat pienen ruukun, jonka läpimitta on 9 cm. Istutan punakukkaiset punaisiin ruukkuihin, valkoiset vihreisiin ruukkuihin ja siniset sinisiin ruukkuihin. Poikkeuksen tekee Lilla Blåklockan, joka saa keltaisen ruukun, vaikka sen kukka on sininen. Laitan ruukkuihin pohjalle ruukunpalasen ja vähän lekasoraa.

Sanomalehtikääröjen sisällä on pienenpieniä taimia kiedottuna kosteaan pehmeään paperiin. Sormet tuntuvat aivan liian kömpelöiltä näin pienten elävien kasvien käsittelyyn.  




Lopulta sain kuin sainkin kaikki kääröt varovasti auki ja kaikki taimet istutettua. Sanomalehtikääröjä oli 15, mutta ruukkuja tuli 21, sillä joissakin paketeissa lehtipistokkaasta oli kasvanut useampi taimiyksilö. Oikeastaan ruukkuja olisi voinut tulla vieläkin enemmän, mutta toiset taimet olivat niin pienikokoisia, etten uskaltanut irrottaa kaikkia yksilöitä toisistaan. Toivottavasti siitä ei aiheudu harmia myöhemmin. Standardikokoiset saintpauliat eivät kasva hyvin, jos yhdessä ruukussa on useampi yksilö. En kuitenkaan tiedä, mitä mieltä tällaiset minikokoiset ovat asiasta. Entäpä jos pienet pitävätkin siitä, että ruukussa on useita yksilöitä?  Tätä pohtien erottelin jotkut ja joitain en.
 

Kun taimet oli istutettu, laitoin kaikki ruukut yläkerran porrastasanteella olevien pienten ikkunoiden eteen pienelle hyllykölle. Nämä ikkunat ovat pohjoiseen, joten aurinko ei pääse paahtamaan arkoihin taimiin. Toisaalta näissä ikkunoissa ei käytetä verhoja ja Suomen valoisa aika on menossa, joten uskoisin, että ne saavat tarpeeksi valoa.
Vasemmalta: 2 vihreää ruukkua: Falling Snow, 2 punaista: Rosy Cheek (tavattoman pikkaraisia!), 5 sinistä: Rob’s Galliwinku, 2 vihreää: Optimara Little Pearl 


Vasemmalta: 2 punaista ruukkua: Skärt Litet Moln, 3 sinistä: Booman, 1 punainen: Brazos Belle (aivan pikkarainen), 4 keltaista: Lilla Blåklockan

Kodinonni suojelee pikkusanttuja. Olen tavattoman iloinen, että vihdoinkin olen saanut kodinonnen viihtymään. Kun se tilanpuutteen takia joutui siirtymään tähän porrastasanteelle pohjoisikkunalle, se aivan villiintyi kasvamaan. Siitä sain ajatuksen, että ehkä pikkusantutkin viihtyisivät juuri täällä ainakin kesän valoisan ajan. 


Nyt täytyy vain olla kärsivällinen ja toivoa hyvää kasvua. Mitä pienempi saintpaulia on kyseessä, sitä vaikeampi sitä on kasvattaa, joten luultavaa on, että kaikki näistä eivät lähde kasvamaan. Kaikkein eniten toivon, että Brazos Belle menestyisi ja näkisin sen kukat, koska ne ovat aivan kuin pieniä vanamon kukkia. Gunilla on kertonut, että Brazos Belle on aivan erityisen herkkä ja sitä on hyvin vaikea edes saada kasvamaan lehtipistokkaasta. Vain yksi lehti Gunillalla oli lähtenyt kasvamaan tällä kertaa ja se taimi on nyt minulla.

Tähän loppuun laitan kuvan jokaisen lajikkeen taimesta ja sen viereen kuvan siitä, millainen kasvista pitäisi tulla. Luvan kukkakuvien käyttämiseen sain Gunillalta, kukkivien saintpaulioiden kuvat ovat hänen bloginsa valokuva-albumista  Kukkivien kasvien vasemmalla puolella olevat taimien kuvat ovat minun ottamiani.

Falling Snow

 
Rosy Cheeks
 
Rob’s Galiwinku
 
Optimara Little Pearl
 
Skärt Litet Moln
 
Booman
 
Brazos Belle
 
Lilla Blåklockan 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.