Rauman pitsiviikon vieraana

Kulunut viikko oli Raumalla pitsiviikko. Minulla on tapana käydä pitsiviikolla aikaisin jonakin aamupäivänä kiertämässä Vanhaa Raumaa. En niinkään halua käydä pitsiviikon monissa tapahtumissa, jotka toki olisivat mielenkiintoisia nekin, vaan haluan vain kierrellä ja katsella omin päin kaikkea pientä ja mielenkiintoista, mitä eteen sattuu tupsahtamaan. 
Heti ensimmäisenä halusin nähdä Kerttu Horilan vasta paljastetun uuden teoksen "Rauma Flikk". Pidin valtavasti Porista lainassa olleesta  Maire-teoksesta, mutta minusta tämä on vielä viehtättävämpi!

 Ihailen Vanhassa Raumassa asuvia ihmisiä. Heidän pitää olla tosi omistautuneita miljöön säilymiseen, sillä koko ajan on jotain kunnostettava ja kaikkea säätelevät tarkat säännöt. Näin alue pysyy elävänä ja yhtenäisenä. Onneksi Vanhan Rauman arvo nykyään ymmärretään. Siinä auttoi maailmanperintökohteeksi pääseminen.

 Kitukränni on Suomen kapein katu. Porvoolaiset saattavat kyllä olla eri mieltä, mutta olen nähnyt videon, jossa Vanha Rauma-yhdistyksen herrasmiehet mittaavat tämän kadun ja Porvoon kapeimman kadun ja videolla näkyy, että Kitukränni on pari senttiä kapeampi!

 Pitsiviikon aikaan Vanhassa Raumassa on monenlaista toimeiaisuutta. Tässä kaksi tyttöstä myy itse tekemiään koruja.

 Pitsiviikolla on monia mielenkiitoisia pieniä näyttelyitä talojen ulkorakennuksissa ja myymälöissä. Erään aitan yläkerrassa oli Aino-tyttösen taidenäyttely. Mukana ollut kummitäti kertoi, että Aino on koko talven suunnitellut tätä näyttelyä. Pikku taiteilijan ja kummitädin luvalla sain ottaa kuvan mielestäni parhaasta teoksesta.

 Kiertelyn väsyttäessä voi istahtaa johonkin Vanhan Rauman monista kahviloista tai sitten käydä viehättävässä Vanhan Rauman Kirjakaupassa. Kirjakaupan sohva ja nojautolit kutsuvat tarttumaan kirjaan ja nauttimaan kiireettömästä lukuhetkestä.

 Kirsi Backman on yksi suosikkitaiteilijani. Onhan meillä hänen ihastuttava Pesäpuu-teoksensa.

 Tällä kertaa olisin mielelläni ottanut seinällä olevan kauniin sinisen enkelin mukaani.

 Aina käyn myös tervehtimässä näyttelytilan nurkassa olevaa lohikäärmettä. Voi kuinka se olisi ihana omassa pihassa!

 Mutta miksi ei ole? Tässä syy, Lohikäärme on arvokas! Ja ehkä sitä ei voisi pihalle sitten laittaa arvonsa tähden. No onneksi Lohikäärmeen ostaminen taitaa olla mahdoton unelma muillekin, joten sitä voi käydä ihailemassa täällä taiteilijan ateljeessa aina ohikulkiessaan!

Vaikka Vanhan Rauman kierroksen alkaisi mistä päästä niin ennen pitkää joutuu torille. Joutuu taas kerran näkemään nämä rumat torikatokset, joilla avoin tori on pilattu ja kauniit torinvierustalot peitetty näkyvistä.

Jos oikein näkee vaivaa niin kauniin raatihuoneen saa kuvaan jostain torin kulman suunnasta. Ei tätä hulluutta voi kuin ihmetellä! Ollaan sentään maailmanperintökohteessa, jossa talojen asukkaiden remontit ovat tarkkaan säädeltyjä. Mutta kaunpukia määräykset eivät näköjään koske!

Seuraavaksi silmiin osuu kyltti joka ohjaa Arja Nummen työhuoneelle.

 Pitsiviikon aikana melkein kaikki taitelijat ovat tavattavaissa työhuoneillaan ja on mielenkiintoista kuulla heidän kertovan työstään ja teoksistaan.

 Tämä kyltti johtaa:

 pihapiiriin, jossa on useita työhuoneita.

 Hauskin "työhuone" on tämä pikkuriikkinen Wähä Nurkk. Mahtaako se olla menninkäisen tai tontun työhuone?

 Toinen ovi johtaa Maija Kantasen valtakuntaan.

 Maija Kantasen keramiikkaa:

 Yksi ovi vie Rauman taidegraafikkojen työhuoneeseen.

 Grafikko Mari Aspola kertoo juuri graafikkojen töistä belgialaisille turisteille. Niin suomalaiset kuin ulkomaalaiset turistit valtaavat Rauman pitsiviikoilla ja varmasti näkevät ja kokevat täällä jotain ainutlaatuista. Odotan omaa vuoroani, sillä minulla on ihan asiaakin. Olen tullut hakemaan erään ystäväni Mari Aspolalta tilaamia teoksia. Voi kuinka kauniita ne ovatkaan! Pidän paljon Mari Aspolan omaperäisestä, raikkaaasta ja värikkäästä grafiikasta.

 Pitsiviikoilla pääsee moniin Vahan Rauman yksityistalojen pihoihin, sillä täällä on paljon pihakirppiksiä. Olen kylläkin huomannut, että kirppisten taso on vuosin kuluessa laskenut. Ehkäpä ensimmäisinä kertoina ihmiset myivät parhaat tavaransa ja nyt on jäljellä vain räsyjä. Mutta vaikka ei ostaisikaan mitään krääsää mukaansa, pihoja on hauska kurkistella, koska muutenhan yksityispihoihin ei ole asiaa.

 Tässä yksi viehättävä sisäpiha.

 Pitsi on pitsiviikkojen keskusaihe ja sen ympärillä on aina myös jotain näyttelyjä ja joskus esitelmiä. Pitsiviikko on kuitenkin vähitellen muuttunut suureksi kokonaisuudeksi, jossa on taidetta, konsertteja, kirpputoreja ja kaikenlaisia tapahtumia niin että pitsiä on lähinnä vain viikon nimessä. Tämäkin Pop Up pitsikauppa oli kiinni vaikka aamupäivä oli jo pitkällä.

 Vanhassa Raumassa on mielestäni maailman ihanin museo. Päihittää Lontoon ja Pariisin suuret museot mennen tullen! Museo on tässä kuvassa takana näkyvä pieni keltainen talo, Kirsti, merimiehen koti. Siinä on kolme huonetta ja keittiö ja sen jaksaa kiertää ja tutkia jokaista esinettä. Samaa ei voi sanoa Lontoon ja Pariisin museoista!

 Minnepäin Vanhassa Raumassa sitten katsookin, aina näkee jonkun viehättävän näkymän.

Etelä-Suomen ympäri neljässä päivässä.

Jules Vernen kirjan päähenkilö, Phileas Fogg, matkusti maailman ympäri 80 päivässä. Maapallon ympärysmitta on 40 000 km, joten Fogg taittoi keskimäärin 500 km päivässä. Minä ja mieheni ajoimme neljässä vuorokaudessa koko Etelä-Suomen ympäri. Päivämatkat tuntuivat meistä älyttömän pitkiltä, mutta Foggiin verrattuna jäimme häviölle, sillä vuorokautta kohti tuli keskimäärin vain vähän yli 300 km. Monenlaista ehdimme matkalla nähdä ja kokea!

1. päivä

Lähdimme puolen päivän aikaan kotoa kohti Turkua. Turussa menin tapaamaan sisartani saattohoitokotiin ja illalla juhlimme keskimmäisen tyttäreni kotona vävyn n:o 3 syntymäpäiviä kakkupöydässä. Ja olihan illalla jalkapallon maailmanmestaruuden loppuottelu. Mieheni oli iloinen, kun sai katsoa sen vävyn upeasta suuresta televisioruudusta. Ja Saksa voitti, hurraa!

 

Minä sisareni kanssa juttelemassa Karinakodin pihalla.

2. päivä

Ajoimme pitkän matkan Turusta Imatralle. Pääsimme perille sopivasti Imatran keskustaan ”Kulmalle” juuri silloin, kun siellä alkoi puhallinorkesterin konsertti. Oli hienoa kuunnella reipasta musiikkia kauniissa kesäillassa. Istuimme aurinkovarjon alla torin laidalla olevan ravintola Buttenhoffin edessä. Minulle sattui tässä ravintolassa hyvin merkillinen episodi.

Kun oli pitkä matka takana, alkoi mieli tehdä jotain suolaista. Mieheni osti ravintolasta piirakanpalan, mutta valitettavasti se oli meidän makuumme raaka, joten se jäi syömättä. Olemme sellaisia, ettemme juuri jaksa valittaa, vaikka ruoka ei maistuisi, joten ei siitä sen enempää. Koska minäkin halusin jotain suuhuni, menin ravintolan tiskille katsomaan, olisiko jotain muuta tarjolla. Ja olihan siinä leipäviipaleita korissa. Ravintolan työntekijän kanssa kävin seuraavan keskustelun:

Minä: Voisitteko myydä minulle yhden leipäannoksen?

Myyjä: Ei se käy. Leipää annetaan vain ruokailijoille.

Minä (hämmästyneenä): Tuossa on leipää korissa, mutta ette myy sitä minulle?

Myyjä: Emme anna leipää muille kuin ruokailijoille.

Minä (epätoivoisena): Mutta kun mieheni juuri osti teidän piirakkaanne ja se on niin raakaa, että en voi syödä sitä ja tarvitsisin jotain suolaista, siksi haluaisin ostaa pari leipäpalaa.

Myyjä: Missä se piirakka on?

Minä: Tuolla se on pöydässä, ei siitä nyt ole kysymys, mutta jos ette halua myydä leipää niin olkoon.

Myyjä: Kyllä asia pitää tutkia, jos piirakassa on valittamista.

Myyjä haki piirakan ja pyysi kokin paikalle. Yhdessä he tutkivat, että piirakka ei heidän mielestään ollut raaka. Totesivat, että asia on makukysymys. Palasin ulos kuuntelemaan musiikkia ilman leipää.

Tästä absurdista tapahtumasta huolimatta nautin tasokkaasta puhallinmusiikista. Konsertin päätyttyä kävelimme katsomaan Imatran koskinäytöstä, jota emme koskaan ennen olleet nähneetkään. Upea ja vaikuttava oli näytös, mahtava ja suuri on virtaavan veden voima!

 

Imatran puhallinorkesteri aloittelee konserttia, joka pidetään kesällä joka maanantai klo 17 Imatran keskustassa

Imatrankoskea on käynyt katsomassa meidän lisäksemme mm Brasilian keisari Pedro vuonna 1876!

Vaikka aikaa oli niukalti, ehdimme käydä Imatran keskustassa Virkkuukoukkusen liikkeessä. Voi se oli ihana paikka! Olen nähnyt Virkkuukoukkusen tuotteita myynnissä siellä täällä, mutta tämä Virkkkuukoukkusen oma liike se vasta herkullinen oli. Kaikkien kivojen omien töiden lisäksi siellä oli kankaita, joiden kuosit olivat toinen toistaan houkuttavampia. Ja aikaa oli vain 15 minuuttia ennen sulkemisaikaa!

 

Kymmenistä ihanista kankaista pääsivät loppusuoralle viimein nämä kolme ja näistä päädyin alimpaan, jota ostin pari metriä vaikken vielä tarkaan tiedä mitä siitä teen!

Kaupunkikierroksen jälkeen ajoimme ystäviemme luokse, jossa minulle luonnollisesti heti tarjottiin pientä suolapalaa, ja kyllä se maistui! Ja sitten matka jatkui veneellä ystäviemme saarimökille.

Saaren metsikköön olivat ystävämme tehneet metsäfrisbee-radan. Se vasta oli hauskaa! Emme ole koskaan olleet frisbeeradoilla, joita olen kyllä nähnyt puistoissa ja rannoilla, mutta tämä oli varmasti hauskempaa, kun kiekko oli saatava kulkemaan sopivasti puunrunkojen lomista.

 

Mieheni heittää radan viimeisen heiton ja kiekko lentää koriin. Isäntämme, joka on metsäfrisbeen lyömätön kuningas saarella, sai miehestäni kovan vastustajan!

Urheilun jälkeen maistui rantakala. Ihmeellinen ruokalaji, jossa oli muikkuja ja hapanta leipää haudutettuna padassa nuotiolla. Ja se oli tosi hyvää, nam! Ja sitten vielä saunan kautta viileään aittaan nukkumaan makoisasti.

 

Rantakalaa rannalla!

Nukkumisaittamme rappusilta tällainen näkymä. Ollaanko paratiisissa?

3. päivä

Aamulla lähdimme ystäviemme järjestämälle yllätysmatkalle.  Ajoimme pikaveneellä pari tuntia Saimaalla ihastellen kauniita saaria ja saarten rantoja, vihreyttä ja sinisyyttä. Vähitellen selvisi, että matkan kohteena on Ilkonsaari Suur-Saimaan selkien keskellä. Ihana virkistyskäyttöön varattu saari, jossa on hyvät venepoukamat, hiekkaranta ja nuotiopaikka. Saareen on rakennettu kolme ortodoksista rukouskappelia ja niitä aiotaan rakentaa kaikkiaan seitsemän.  Vierailimme kolmessa valmiina olevassa ja kuulimme niiden rakentamisesta ja kaikesta niihin liittyvästä monta mielenkiintoista tarinaa. Rakennusprojektia toteuttaa Saimaan Skiitat ry. Retkilounas grillattuine makkaroineen syötiin nuotiopaikalla ja kahvin kanssa maisteltiin Anskupullia!

 

Miheni ilmeestä jo näkee, kuinka paljon nautimme tästä yllätysmatkasta ihanalla Saimaalla.

Ilkonsaaren rantakallioon on kiinnitetty erään lakkautetun kirkon katolta siirretty metalliristi.

Ilkonsaareen ensimmäisenä rakennettu "Sergei ja Herman Valamolaisten ja pyhän Nikolaoksen tsasouna" , jonka esikuvana on käytetty Uuden Valamon rantatsasounaa.

"Pyhittäjä Arseni Konevitsalaisen ja Jumalansynnyttäjän Konevitsalaisen ikonin tsasouna" on rakennettu Laatokan Konevitsan luostarisaarella olevan Hevoskiven tsasounan mallin mukaan.

Näätämöläinen tsasouna on vihitty Pyhittäjä Trifon Petsamolaisen ja Suurmarttyri Georgioksen muistolle.

Retkilounaan jäliruoka imatralisen leipomon Anskupulla näytti Anskulta, mutta oli liian makea. Anskun hahamo oli hauska, mutta siinä oli myös raikkautta, näin makea kyseinen hahmo ei ollut.

Illansuussa palasimme takaisin Imatralle ja lähdimme mieheni kanssa ajamaan kohti pohjoista. Uuvahdimme jo Puhoksessa ja jäimme sinne yöksi pieneen tienvarsihotelliin. Tämän ajomatkan keskeytti kuitenkin vierailu Parikkalan Patsaspuistossa. Hyvän tovin ihmettelimme Veijo Rönkkösen elämäntyötä, noin 500 patsaan kokoelmaa ja ihastuttavaa puistoa, jossa patsaat ovat.

Rumpua soittavan pojan patsaasta pidin eniten. Tässä näkyy myös pieni näyte patsaspuutarhan ihanista kukkasista.

Patsaspuutarhan sydän ovat sadoissa eri asennoissa olevat joogaajat. Näistä patsaista monet ovat jo sammaloitumassa, ikäänkuin palaamassa luontoon ja ehkä se sopiikin joogaajille.

Väinämöinen soittaa.

4. päivä

Neljäs  matkapäivä oli mieheni viimeinen lomapäivä, mutta halusimme kuitenkin ehdottomasti käydä joensuulaisia ystäviämme tapaamassa. Niinpä tämän päivän aikataulu oli tarkkaan laskettu karttaohjelman ja taskulaskimen kanssa. Aamulla ajo Joensuuhun. Ystävien luona 3 tuntia. Sitten ajo Varkauteen, siellä levähdys toisten ystävien luona 3 tuntia. Sitten ajo Jyväskylään vanhimman tyttären perheeseen sellaiseen aikaan, että lapsenlapset ovat vielä hereillä. Kaikki onnistui nappiin! Vaiherikas ihania tapaamisia sisältänyt päivä päättyi iltasatujen lukemiseen mumman ja pappan ominaisuudessa. Elämän rikkautta!

 

Tärkeä tapaaminen Joensuussa. Japanilainen kivipuutarha. Myyräkarkotin. Maisemat. Hiljaisuus.

Bellikset Varkaudessa. Tällainen on unelmapihanurmikkoni, jota kohti kuljen pikkuhiljaa. Onhan minulla jo neljä Bellistä kasvamassa!

Kauniilla Bellisnurmikolla juotiin nimipäiväkahvit.

Ystävälläni on kirkkaanvihreä peukalo, jonka taikakosketuksesta kukkaloistoa on niin kukkapenkeissä kuin amppeleissakin.

Pappa lukee iltasatua.

5. päivä

Eipä aamulla vielä oltu kotona, mutta onneksi mieheni ensimmäisenä työpäivänä olikin määrä olla työasioissa Huittisissa, joka oli kotimatkan varrella. Työasiat tuli hoidettua ja lisäbonuksena tutustuimme Huittisten VPK:n taloon kunnostettuun Wanha WPK-ravintolaan.  Söimme siellä niin ihastuttavan lounaan, että sitä voi suositella todella sydämellisesti. Lounaan hinta oli vain 9,80e ja se sisälsi noutopöydän, jossa oli monenlaisia raikkaita salaatteja ja pehmeää keittoa, maukkaan pääruoan ja vielä jälkiruoankin. Ja kaikki syötävä oli todella hyvää ja laadukasta. Hinta-laatusuhde oli tosi mahtava.

Iltapäivällä saavuimme kotiin neljä vuorokautta kestäneen matkan jälkeen, monta hienoa kokemusta rikkaampana.

Kotona odotti kolme yllätystä: yksi ihana, yksi harmittava ja yksi epämiellyttävä. Ihana yllätys oli se, että takapihan köynnösruusu oli puhjennut kukkaan ja kukkia on tänä vuonna erityisen runsaasti.

 

Köynnösruusu kukkii.

Harmittava yllätys johtui omasta huolimattomuudestani. Olin matkalle lähtiessä kastellut kaikki santtuni tavallista huolellisemmin, koska luvassa oli hellepäiviä. Juurtumisvaiheessa olevien lehtipistokkaiden astiat olin laittanut vesiastiaan vettä imemään. Kun tulimme kotiin, astiat olivat edelleen vedessä lillumassa ja kaiken lisäksi pimeässä kylpyhuoneessa!  Olin lähtötohinassa unohtanut nostaa astiat pois vedestä ja ne olivat lionneet siis neljä vuorokautta! Mutta saintpaulioiden sitkeys on uskomatonta. Näyttää siltä, että juurtumispistokkaat ovat selvinneet tästä kohtelusta pahemmin kärsimättä.

 

Neljä vuorokautta vedessä lionnet juurtumisastiat.

Epämiellyttävä yllätys oli se, että illalla huomasin reiteeni kiinnittyneen punkin.  Sain irrotettua tämän epämiellyttävän tuliaisen punkkipihdeillä ja desinfioin puremakohdan. Olisin seuraavana aamuna tehnyt punkille borrelioositestin, mutta kierros apteekeissa osoitti, että kotikäyttöisen testin myynti on lopetettu. No ehkä niin on parempi, kotitestin tulos on kuulemma melkoisen epävarma. Mitään rengasta puremakohdan ympärillä ei näy, joten toivon pääseväni pelkällä säikähdyksellä tämän Suomen vaarallisimman eläimen puraisusta.

Inventaario

Edellisessä postauksessani oli lähikuvat kaikista tällä hetkellä kukkivista santuistani. Kysymykseen: ”Ken on heistä kaunein ja herttaisin” vastasi 10 lukijaa. Äänet jakaantuivat seuraavasti:

Vanilla 5

Mustajaakko 1

Beatrice 1

Pixie Pink 1

Pixie Blue 1

Kompis 1

Kaikkien äänestäjien kesken arvoin palkinnon.  Kirjoitin ihan vanhanaikaisesti kaikki nimimerkit lapuille ja sekoitin laput hatussa. Mieheni toimi arpojana ja nosti hatusta nimimerkin: TiinaJ.  Onnea sinulle TiinaJ! Nimimerkistä päättelen, että saatat olla tuttu, mutta ota yhteyttä esimerkiksi kirjoittamalla minulle yksityisviesti siihen osoitteeseen, joka löytyy tämän sivun oikeassa reunassa olevasta ”tietoja minusta”-kohdasta ja kerro minkä paavalinkukan pikkutaimen haluat palkinnoksi. Jos minulla sattuu olemaan haluamasi lajikkeen pikkutaimi, saat sen tuota pikaa. Jos ei, laitan lehden multaan kasvamaan ja saat odottaa taimen kehittymistä 3-6 kuukautta.

Mutta mitä saintpaulioita minulla on? Tämä lukijakilpailu innosti tekemään inventaarion omista saintpaulioistani. Kirjoitan listan tiedoksi TiinaJ:lle ja ehkä se kiinnostaa muitakin.  Kun listassa klikkaa nimeä, päätyy tässä blogissa sellaiselle sivulle, jossa on kyseisen lajikkeen kuva. 

Inventaario 13.7.2014

Standardikokoiset:

-Valkoinen, 3 kpl (2 kukkii parhaillaan, 1 on viherkasvi). Suuren valkoisen saintpauliaemon jälkikasvua, emo ostettu kaksi vuotta sitten tavallisesta kukkakaupasta.

-Tumman punainen 1 kpl. Huiskulan puutarhan tuottama, ostettu kukkakaupasta. Kukki hyvin viime kesänä, tällä hetkellä ei kukkia, eikä nuppuja. Jostain syystä minulla ei ole tästä santusta kuvaa kukkivana

-BeatriceTrail, pinkki 2 kpl ( (molemmat kukkivat parhaillaan) Tilattu Dibleyn puutarhasta. Kukkivien yksilöiden lisäksi lehdestä lisättyjä uusia pikkutaimia tulossa.

Semikokoiset:

-Mac’sBlack Jack eli Mustajaakko, todella tumman punavioletti 2 kpl (toinen kukkii parhaillaan, toinen on ollut vuoden mutta ei ole kukkinut vielä kertaakaan.)  Dibleyn puutarhasta, kuuluisi olla minikokoinen, mutta on suurempi, vähintään semikokoinen

-MilkyWay Trail, valkoiset kerrotut kukat 1 kpl, Dibleyn puutarhasta, kukkii parhaillaan.

-FunTrail eli Kompis, vaalean violetit pilkulliset kukat. Saatu Ruotsista Gunillalta. On kukkinut runsaasti koko kesän.

-Rob’sVanilla Trail, vaaleanpunaiset kerrotut kukat 2 kpl. Toinen on viimevuona Dibleyltä tullut ja  se kukkii kukkimistaan, toinen on sen lehdestä kasvatettu ja aloittaa juuri kukkimistaan.  Lisäksi lehdestä lisättyjä uusia pikkutaimia tulossa.

Minikokoiset

-PixieBlue, sinivioletit yksinkertaiset kukat, 2 kpl. Kukkii, kukkii, kukkii…Vanhin paavalinkukkani.

-PixiePink,  vaaleanpunaiset, melkein valkoiset yksinkertaiset kukat 1 kpl, Dibleyn puutarhasta, kukkii parhaillaan.

-LillaBlåklockan, pienet siniset kellokukat , 6 kpl.  Gunillalta saamani alkuperäinen kasvi on juuri aivan kuolemaisillaan, sen yksi poikanen aloittelee juuri kukkimistaan. Lisäksi minulla on Gunillalta tänä vuona saamiani uusia pikkutaimia 4kpl, niistä yhdessä on pienet nuput.

-Chantaspring, valkoiset kellokukat,  1 kpl. Dibleyn puutarhasta. Teki viime kesänä pari suloista pientä kukkaa, sen jälkeen oli kuolemaisillaan, mutta on toipunut, kun vaihdoin sen ilmavampaan multaan. Ei kuki, mutta olen iloinen että sain sen ylipäänsä jatkamaan kasvuaan.

Gunillalta tänä vuona saatuja uusia pikkutaimia (eivät ole vielä kukkineet):

Näiden lajikkeiden kuvia voit katsoa täältä.

-Falling Snow 2

-Rob’s Galiwinku 5

-Rosy Cheeks 2

-Opimara Little Pearl 2

-Skärt Litet Moln 2

-Booman 3

-Brazos Belle 1

Jännittävää kuulla, minkä taimen TiinaJ valitsee. Hän äänesti kyllä Pixie Blueta, mutta äänestyksessähän olivat vain kaikki juuri tällä hetkellä kukkivat saintpauliani.  Ja taimen valintaan vaikuttaa toki muukin kuin kukkasen kauneus.

Minkä sinä olisit valinnut, jos olisit sattunut voittamaan kilpailun? Minun kaikkein suurin suosikkini on Pixie Blue, koska olen saanut sen äidiltäni ja koska se on niin varma kukkija ja kaunis ja rakas vanha ystävä. Toisesta suosikkisijasta kilpailevat Valkoinen standardikokoinen sekä Vanilla Trail.

Paavalinkukkieni lisäksi tämä Paavalinkukka-blogini kaipaa inventaariota. Aloitin Paavalinkukka-blogin 13. toukokuuta 2013 ja olen aivan unohtanut viettää yksivuotispäiviä! Mutta vietetään nyt sitten tänään 1 vuoden ja 2 kuukauden syntymäpäivää. Tässä tilastoa tältä ajalta:

Paavalinkukan sivuja on katsottu kaikkiaan 15 246 kertaa

Eri maiden osalta tämä jakautuu seuraavasti:

Suomi 12 523

Yhdysvallat 796

Venäjä 579

Saksa 520

Ukraina 189

Kiina 119

Ranska 98

Ruotsi 58

Alankomaat 37

Muut maat kukin alle 20

Eniten katsotut sivut ovat

Saintpaulia hoitaa kasvattajaa 2298

Paavalinkukan tietopankki 372

Iloiset valopallot ja muuta ihanaa 358

Kommentteja on sivuille kirjoitettu kaikkiaan 545 kertaa.

Nämä tilastot ovat mielenkiintoisia, mutta eivät kerro mitään siitä, millaisia lukijani ovat, pitävätkö he sivuistani ja löytävätkö he niistä haluamiaan tietoja. Olisi hyvin vaikea kirjoittaa täysin näkymättömälle lukijakunnalle. Sen vuoksi olen kiitollinen jokaisesta kommentista, jonka olen saanut, ne innostavat jatkamaan.  Osa lukijoista tulee sivuilleni saintpauliaan liittyvillä hakusanoilla ja on tosi hienoa, jos he löytävät tarvitsemansa tiedon. Pahoin pelkään, että ulkomaiset tiedon etsijät jäävät tietoa vaille, koska haluan kirjoittaa vain suomenkielellä. Toivottavasti sivujen kuvat sentään ilahduttavat saintpaulioiden ystäviä ympäri maailmaa.

Nyt näyttää siltä, että tästä tulee ensimmäinen postaukseni, jossa ei ole yhtään kuvaa! No, tehdään tästä sellainen perinne, että kerran vuodessa on inventaariopäivä, jolloin keskityn pelkkiin numeroihin ja tilastoihin, vaikka kaikkina muina kertoina kuvat ovat mukana.

Iloisia kesäpäiviä kaikille lukijoilleni!