lauantai 27. syyskuuta 2014

Sipulikukkia kevääksi

Tänään istutin sipuleita pihatien vierelle tontin rajalle, josta leikkasimme norjanangervopensasaidan alas muutama viikko sitten.
Eilen kova tuuli tiputti miljoonittain neulasia alas männyistä. Ennenkuin aloin istuttaa sipuleita, yritin poistaa neulasista ainakin osan. Neulaset tekevät maan happamaksi ja joudumme kylvämään kalkkia joka puolelle, sillä kaikkia neulaisia on mahdoton poistaa.

Aika suuri osa neulasista siirtyi kottikärryyn.

Olin ostanut puutarhaliikkeestä monelaisia sipuleita. Ostin mahdollisimman pienikokoisia. Valitettavasti pienikokoisissa ei ollut punaisia, vain tulppaanit olisivat olleet punaisia, mutta niitä en halunnut.

Ripottelin yhden pussin sipulit yhteen paikkaan ja pistin ne mullan alle noin 10 cm syvyyteen. Välillä oli vaikea nähdä, kuinka päin sipuli kuuluu laittaa. Tässä kuvassa keskellä on muuten vaahteran taimi. Olemme ihan ihmeissämme siitä, että tontilla on paljon vaahterantaimia, vaikka isoa vaahteraa ei ole lähimaillakaan. Linnutko niitä siemeniä tuovat?

Mitään ei näy. mutta mullan alla on parisataa sipulia. Oi oi kuinka kaunista tässä on keväällä, jos kaikki lähtevät kasvamaan!

Sipulit tuovat kauneutta keväällä, heti lumen sulattua. Nyt on syksy ja kesäkukat alkavat olla menneitä, mutta talon nurkalla laatikossa kukoistaa vielä daalia:
Isututin laatikkoon alkukesällä punaisen ja keltaisen daalian. Keltainen on vallannut tilan ja työntänyt punaisen nurkkaan. Keltaisessa on vielä kymmeniä kukkia, punaisessa muutama.
Sitten takapihalle ja saniaisten kimppuun. Talon takana on varjossa oleva pieni kukkapenkki, jossa saniaiset ja vuorenkilvet kasvavat. Nyt saniaiset ovat jo rähjääntyneet ja päätin leikata niistä lehdet pois. Ihailen saniaisen järkevää kasvutyyliä. Kun lehdet kuihtuvat, ne lakoavat kasvin ympärille ja estävät siten muita kasveja kasvamasta ja varmistavat saniaiselle yksinoikeuden aurinkoon ja kasvutilaan. Kukkapenkissä tosin tämä ei käy laatuun, vaan saniaiset täytyy leikata syksyllä ja muutenkin karsia ja kitkeä niiden uusia versoja, joita ne tekevät aina kun silmä välttää.
Saniaiset ovat kasvukauden loppuvaiheessa.

Onpa tosiaan rähjäinen näky.

Lakoavat lehdet haluavat tukahduttaa kaikki naapurit. Jopa vuorenkilvet jäisivät toiseksi ilman puutarhurin apua.

Saniaisten leikkaamisen jälkeen kukkapenkki on siisti, mutta aika tyhjän näköinen. Jätin saniaisten "kukkavarret" pystyyn. En tiedä ihan tarkkaan, mutta ne ovat kai jonkilaisia itiöpesiä. Talvella lumen alta törröttäessään ne ovat hauskan näköisiä.

Kukkamaan reunassa kasvaa yksi lempparini. En tiedä, mistä tämän kasvi on ilmestynyt. Kun ensimmäiset kauniit lehdet alkoivat kasvaa, olen tehnyt sille tilaa raivaamalla saniaisia ja nyt se on jo aika vahvassa kasvussa. Tämä on viherkasvi, mitään kukkia en ole nähnyt.

Lempparini on lähettänyt tänä kesänä kaksi siirtolaista, jotka nyt paljastuivat saniaisten alta. Ehkäpä tämä kasvi valtaakin lisää alaa vähitellen, vaikka saniainen on ylivoimainen kilpailija. Netin maanpeittokasvien kuvia katsomalla olen päätellyt, että tämän kasvin nimi olisi taponlehti.
Lisäys: Kuva erilaisista lehtimuodoista. Kuva on kirjasta Koulun värikuvakasvio, WSOY 1964. 1. tasasoukka 2. suikea 3. soikea 4. puikea 5. vastapuikea 6. vastaherttainen 7. herttamainen 8. pitkänpyöreä 9. munuaismainen 10. neliömäinen 11. keihäsmäinen

maanantai 22. syyskuuta 2014

Suunnistuspinnoja

Mieheni ja minä aloitimme kymmenen vuotta sitten uuden harrastuksen: kuntosuunnistuksen. Joka viikko järjestetään melkein jokaisella paikkakunnalla ympäri maata kuntosuunnistustapahtumia, joihin kuka tahansa voi mennä mukaan. Tarvitaan vain metsään sopivat varusteet ja kompassi. Järjestäjiltä saa ostaa muutamalla eurolla kartan, johon rastit on merkitty. Valittavana on erilaisia ratoja, lyhyimmästä on helppo aloittaa, pisimmillä reiteillä viihtyvät kokeneet suunistajat. Suunnistus on kivaa juuri siksi, että metsässä jokainen tekee omaa juttuaan, juoksee niin lujaa kuin pääsee tai kulkee hiljakseen metsästä nauttien. Jotkut ovat liikkeellä ystävän kanssa, toiset perheenä, jollain on koirakin. 

Minä en juokse. Joskus menen koko reitin kävellen reippaasti, joskus poimin marjat matkalta, joskus kiipeilen ylimääräisillekin kallioille ihailemaan maisemia. Kartta ja kompassi on tukena ja rastilla voi varmistaa aina missä on, joten eksymisvaaraa ei ole. 

Kun olin kesäkuussa keksinyt pihapinnojen keräämisen, ei siitä ollut pitkä matka suunnistuspinnojen keksimiseen. Suunnistuspinnojen keräämisen periaate on seuraava:

Pinnan saa kuntosuunnistusreitin varrella kasvavasta tunnistamastaan kasvista, josta on onnistunut ottamaan hyvän valokuvan. Ei lähdetä metsään suurten kamerakantamusten kanssa, vaan kuvat otetaan kännykän kameralla tai jollain muulla pikkuisella taskuun mahtuvalla kameralla. 

Tässä minun tämän kesän suunnistuspinnasaaliini:
Kanerva:
Kangasmaitikka:

Kannusruoho:

Keto-orvokki:

 Korte:

Kurjenkello:
Maariankämmekkä:


Metsätähti:



Ojakärsämö:
Oravanmarja:


Puolukka:


Rätvänä:

Silmäruoho:

Suo-orvokki:

Suopursu:

Vanamo:

 Jotta lukija uskoisi, että kyse todella on suunnistuspinnoista eikä mistään tavallisista metsäpinnoista, laitan tähän vielä muutaman todistuskuvan: