maanantai 16. syyskuuta 2013

Iloiset valopallot ja muuta ihanaa



Viikonloppuna vierailimme Jyväskylässä. Kävimme tällä kertaa tutustumassa Toivolan Vanhaan Pihaan. Toivolan Vanhassa Pihassa on useita taitavia käsityöyrittäjiä ja kannattaa käydä talossa, jos Jyväskylään eksyy. Minä ilahduin kun löysin pitkään haluamiani valoväripalloja. Ostin oranssin ja punaisen ketjun, tekijä on Butik Malfatto.



Butik Malfatton tekemiä paperinaruvalopalloja olohuoneemme pöydällä



Olen halunnut värillisiä valopalloja siitä asti, kun näin niitä erään kollegani luona ikään kuin lankakerinä korissa. Myöhemmin näin samantapaisia väripalloja Karkkiksen blogissa. (Karkkiksen pallot näkyvät täällä ja täällä.)


Viime joulukuussa, kun kävimme Saksassa ja kiertelimme pikkukaupungin joulutorilla, löysin värillisiä valopalloja, mutta ne olivat jotenkin epämääräisen näköisiä, joten en ostanut niitä silloin, vaikka sitten harmittelin asiaa kotona.


Malfatton käsintehdyt narupallot ovat todella suloisia ja huolella tehtyjä, olin iloinen kun löysin ne. Myytävänä oli vain yksivärisiä ketjuja. Olin ajatellut moniväristä, sellaisen olisi kyllä saanut erikseen tilaamalla. Mutta koska olimme vain käymässä Jyväskylässä, päädyin sitten ostamaan tummanpunaisen ja oranssisen ketjun. Ja ehkä niin olikin paras, olen tosi iloinen ja tyytyväinen tästä ostoksesta. Nyt väripallot ilahduttavat olohuoneen pöydällä. Eikä siitä ihme kyllä tule mitään joulutunnelmaa mieleen, pikemminkin syksyiset omenat!


Sattumalta juuri viime viikonloppuna Jyväskylässä käydessämme Vanhan Pihan sisäpihalla oli Hansamarkkinat. Näin ollen paikalla oli vielä normaalia enemmän mielenkiintoista nähtävää ja upeita käsityöläskojuja hieman keskiaikaiseen henkeen. Mieheni osti itselleen taotun rautaristin, jonka tekijä on Rautionaika.


 
Taottu rautaristi on tervapoltettu ruostumisen estämiseksi


Lisäksi mieheni osti kauniita käsirenkaita, tuskin itselleen, mutta en tiedä kuulunko onnellisiin saajiin vaikkapa ensi jouluna.
Käsirenkaat on tehty erivärisistä hiotuista puupaloista. Värit ovat puussa luonnostaan, niitä ei ole maalattu. 

Ja vielä mieheni löysi yhdestä kojusta suloisia avaimenperiä. Nämä katajasta hiotut palat tuntuvat kädessä ihanan sileiltä ja pehmeiltä ja lisäksi tuoksuvat raikkaan katajaisilta.
 
Katajaiset avaimenperät

Kun kerran Jyväskylässä oltiin, kävin totta kai myös Jyväskylän Taito Shopissa! Ostin täydellisen vihreän teekannun pikkusiskon, pikkukannun. Joskus, kun laittaa teetä vain itselleen, on kiva tehdä tee pieneen astiaan, isossa kannussa pieni vesimäärä ei yllä tarpeeksi korkealle hauduttamaan siivilässä olevia teelehtiä. Varmaankin muistatte hyvät lukijani, millaista kirjeenvaihtoa kävin Taito Shopin kanssa, kun viimeksi siellä käydessäni mistään ei ilmennyt, että heidän myymänsä teekannut EIVÄT ole suomalaisia, vaan ne on tehty Kiinassa.  Asiaan tarttuminen oli kannattanut: Nyt hyllyn reunalla oli pienen pieni lappu, jossa luki ”Global Product” !!! 
 
Täydellinen vihreä teekannu sai pikkusisaren Jyväskylän Taito Shopista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.