lauantai 15. maaliskuuta 2014

Pienet siniset kellot aukeavat




Viime vuoden kesäkuussa ihastuin netissä näkemääni pieneen sinisiä kellomaisia kukkia tekevään saintpauliaan ja etsiskelyjen jälkeen onnistuin saamaan sen itselleni. Tästä kerroin viime heinäkuun postauksessani .

Sinisiä pikku kelloja tekevän saintpaulian lajikenimi on Lilla Blåklockan ja se on ruotsalaisen Ingrid Lindskogin jalostama ja rekisteröimä hybridi. En tiedä tarkkaa vuotta, milloin tämä on tapahtunut, mutta varmaankin 1980-luvulla.

Lilla Blåklockan tuli minulle ruotsista, sillä huusin sen ruotsalaisesta nettihuutokaupasta. Kukan kasvattaja on Gunilla, joka kertoo kukkaharrastuksestaan omassa mielenkiintoisessa blogissaan Bland blommor och troll . Olen tilannut Gunillalta tänä keväänä muitakin suloisen näköisiä santtuja, mutta ne ovat vielä kasvatusvaiheessa.

Lilla Blåklockanilla oli tullessaan kaksi heiveröistä kukkaa, jotka leikkasin pois, jotta kasvi alkaisi juurtua reippaasti. 

 
17.7.2013 Lilla Blåklockan saapui yhdessä Kompiksen kanssa.

18.7. 2013 eli toisena päivänään uudessa kodissa Lilla Blåklockan oli jo reippaasti lähdössä kasvamaan

7.9. 2013 Lilla Blåklockan oli terve ja elinvoimainen, mutta kukkia ei ollut näkyvissä.



Tammikuussa 2014 aloin antaa Lilla Blåklockanille lisävaloa. Laitoin yhden ostamistani Genie kasvivaloista olohuoneen kukkapöydälle niin, että Lilla Blåklockan oli juuri lampun alla. Ajattelin, että lähellä olevat toisetkin kukat hyötyisivät valosta. Ilmeisesti valo vaikuttaa vain juuri sen alla olevaan kasviin, koska lähellä olevat eivät innostuneet kukkimaan lisävalon avulla sen kummemmin kuin sellaiset, jotka olivat valon ulottumattomissa.

Tässä kasvivalossa oli harmaanvärinen varsi ja yllätyin siitä, että harmaa varsi on ehdottomasti paremman näköinen kuin valkoinen. Valkoinen varsi heijastaa valoa, mutta harmaa ei, joten valo näkyy vain kasvissa, joka pääsee kauniisti pääosaan asetelmassa.


 
12.1.2014 Lilla Blåklockanin ylle syttyi kasvivalo.   

19.2. 2014 Havaitsin ensimmäiset nuput Lilla Blåklockanin lehtien lomassa.

2.3.2014 Lilla Blåklockanin nuput ovat aivan puhkeamaisillaan.

Eilen ottamissani kuvissa kukat ovat auenneet. Nimensä mukaisesti Lilla Blåklockanin kukat eivät aukea kokonaan, kuten tavallisilla saintpaulioilla, vaan kukka on valmiina kuin pikkuruinen kello. Lilla Bbåklockan luokitellaan minikokoisiin saintpaulioihin. Minulla olevan kasvin korkeus pöydän pinnasta ylimpään kelloon on 15 cm. Ruukun korkeus alla olevassa kuvassa on 9 cm ja ruukun yläpuolella on 6 cm kukintoa.


 
14.3.2014 Lilla Blåklockan on avannut neljä kukkaa ja nuppuja on vielä paljon.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.