maanantai 25. toukokuuta 2015

Pixie Pinkin uusi elämä

Olen kertonut aiemmin (jo syyskuussa 2013), kuinka iloitsin Pixie Pinkistä. Sain kaksi Pixie Pinkin tainta korvauksena Dibleyn puutarhasta toisen tuhoutuneen lajin tilalle. Kun pienet pinkit kukat aukenivat ja ne olivat melkein valkoisia, luulin jo löytäneeni kadonneen pienen valkoisen saintpauliani. Sittemmin kävi niin, että kumpikin näistä Pixie Pinkeistä tuhoutui. Siitä kerroin lokakuussa 2014, jolloin jouduin heittämään monta muutakin toiveikkaasti kasvattamaani santtua roskikseen.

Kun heitin Pixie Pinkit pois, otin silloin neljä hyväkuntoisinta lehteä ja laitoin ne multaan kasvamaan muiden taimikasvattien kanssa. Paljon en niistä lehdistä odottanut, laitoinpa vain, kun varsinaisesti tarkoitus oli kasvattaa muita lajeja ja siihen nyt sattui pieni tila neljälle lehdelle jäämään.

Nyt toukokuussa 2015 minulla on neljä ihanaa suloista Pixie Pinkkiä. Ne kasvavat neljässä punaisessa purkissa, joita pidän kaikkia samalla pyöreällä lautasella. Kun yksi kasvi on kovin hentoinen, niin neljä kasvia yhdessä muodostaa kauniin ja runsaan ryppään:

Kadonnut pieni valkoinen saintpaulia tämä ei siis ole, mutta omana itsenään, uuden elämän alkaneena vaaleanpunaisena pikku hurmaajana se on vienyt sydämeni. Minä kertakaikkiaan rakastan tätä kukkaa! Ja kyllä sitä on rakastanut moni muukin! Pixie Pink sai AVSA Honor Roll-arvon jo vuonna 1983, jolloin se oli valittu vuoden suosikki-saintpauliaksi Amerikassa jo viisi kertaa siihen mennessä!
Yritin saada Pixie Pinkistä niin kauniit kuvat kuin mahdollista. Kokeilin siksi erivärisiä taustojakin. Mikä tausta sinun mielestäsi saa kukat näyttämään kaikkein kauneimmilta? Allaolevia kuvia ei ole käsitelty mitenkään, paitsi vaihtamalla taustapahvin väriä kuvaa otettaessa:



Jos nämäkin Pixie Pinkit sitten jostain syystä kuolevat, tiedän, että lehdistä niitä sitten uusia saa, vaikka vähintään puoli vuotta kestää ennenkuin lehden viereen tulee uusi taimi ja taimi kasvaa ja alkaa kukkia. Toivon kuitenkin, että nämä yksilöt viihtyisivät minulla kauemmin kuin emokasvinsa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.