Sipulikukkien kevät

Viime syyskuussa kerroin, kuinka ostin monenlaisia kukkasipuleita ja istutin niitä alasleikatun pensasaitamme juurelle. Nyt melkein tarkalleen 7 kuukauden odotuksen jälkeen kukkia on noussut mullasta ja ne tekevät mielen iloiseksi ja keväiseksi.

Kun tulen töistä kotiin, mustasta mullasta loistaa monta iloista väripilkkua. Mutta yleiskuvaan kukkien iloista ilmettä on aivan mahdoton saada:

Tonttien raja näkyy selvästi nyt, kun pensasaitaa ei ole. Rajana ovat kuvassa näkyvät kaksi lautaa. Naapuri on korottanut maata parinkymmenen sentin multakerroksella, siksi nuo laudat ovat tarpeen. Pensasaidan ovat talomme ensimmäiset asukkaat istuttaneet niin, että aita on kokonaan meidän puolellamme. Kameran kuvissa kukkaset näkyvät huonosti, vaikka silmiin ne loistavat iloisesti jo kaukaa. Kameran täytyy siirtyä lähikuviin:

Kaikkia niitä kukkia, joita syyskuun postauksen sipulipussien kuvissa on, ei näy tuolla kasvamassa. Ovatkohan niiden sipulit tuhoutuneet vai ovatko ne myöhempiä lajikkeita?

Sipulikukkia meillä kasvaa myös kukkalaatikossa. Mieheni laittoi laatikkoon kauniin asetelman pääsiäiseksi:

Siinä on pikkunarsisseja, pajunkissoja ja kivistä maalattuja punaisia leppäkerttuja. Myös ovensuuhun mieheni laittoi narsisseja toivottamaan lastenlapsia tervetulleeksi pappalaan:

(Paavalin)kukkia ja mehiläisiä

Paavalinkukkia on helppo lisätä istuttamalla kasvin lehti multaan ja odottamalla muutama kuukausi, jolloin uusia pikku santtuja ilmestyy lehden vierelle. Tällöin uusi kasvi on bilogisesti samaa yksilöä kuin vanhakin, joten se on ainankin lähes samanlainen kuin vanha.

Kun paavalinkukkia jalostetaan, ei lehdestä lisääminen tule kyseeseen vaan uusia kasveja täytyy kasvattaa siemenistä. Mutta paavalinkukkien siemenien tuottaminen ei olekaan ihan helppoa.

Luonnonvaraiset saintpauliat kasvavat Afrikassa Usambaravuoristossa. Siellä varjoisten vuoripurojen varrella kasvien sinivioletit kukat houkuttelevat pölyttäjiä. Saintpaulian siitepöly on tiukasti suljettuna heteisiin, mutta kun oikeanlainen mehiläinen tulee paikalle, se muuttaa siipiensä värähtelytaajuutta kukkasen lähellä. Kukat reagoivat tähän taajuuteen vapauttamalla siitepölyä ja niin mehiläiset voivat kuljettaa sitä kukasta toiseen kukkaan ja siemeniä voi syntyä.

Koska Suomessa ei näitä saintpaulialle oikeita mehiläisiä ole, täytyy kasvattajan itse järjestää pölyttäminen, jos hän haluaa kukistaan siemeniä. En ole löytänyt mistään ohjeita siitä, miten tämä parhaiten järjestyisi. Päätin kuitenkin yritäää, saisinko siemeniä risteyttämällä jalostetun standardin valkoisen kaunottaren ja jalostamattoman Velutinan.

Jalostettu standarsi valkoinen saintpaulia

Saintapulia ionantha velutina

Leikkasin terävillä saksilla valkoisen saintpaulian keltaiset heteet puoliksi ja otin puolikkaan heteen terävien pinsettien otteeseen. Sitten yritin saada siitepölyä tarttumaan velutinan emin päähän. Jotenkin operaatio vaikutti epätoivoiselta. Mitään varsinaista siitepölyn pöllähdystä en nähnyt, mutta päätin odottaa mitä tuleman pitää. Tällaisessa tapauksessa ei tietenkään pidä poistaa velutinan kukkia silloin kun ne vanhenevat. Tätä en muistanut ensin vaan poistin kuihtuneet kukat tavalliseen tapaan, joten siemenkoe meinasi mennä mönkään. Alinten lehtien suojaan jäi kuitenkin onneksi pari ruskeaa kuihtunutta kukkaa, joita en ollut huomannut ja nyt ne näyttävät tällaiselta:

Onko kuvissa oikeita siemenkotia? En tiedä, koska en ole koskaan sellaisia nähnyt. Onko joku lukijoistani? Kuinka kauan mahtaa kestää, että siemenet kypsyvät, jos nämä tosiaan ovat siemenkotia? Onko jollain lukijalla jotain kokemuksia saintpaulian siemenistä?

Suomen luonnossa on saintpaulian kanssa samanvärinen kukka, jolla on vaikeuksia lisääntymisensä takia. Sinivuokko! Sinivuokko ei lisäänny juuriversoista vaan siemenistä. Kestää seitsemän vuotta, että sinivuokon siemen kasvaa uudeksi kasviksi. Kun vuokot alkavat kukkimaan, ne ovat suloisia kevään aiuruita ja on lähes mahdoton olla niitä poimimatta maljakkoon. Valkovuokot eivät tästä niinkään kärsi, koska ne lisääntyvät juuriversoista. Mutta sinivuokko menettää mahdollisuutensa tuottaa siemeniä ja uusia kukkia aina kun se poimitaan maljakkoon. 

Ihaillaan sinivuokkoa luonnossa ja viedään se kotiin vain kännykän kameran kuvana! Tässä pari sellaista:

Mr. Paavalit

Paavalinkukka eli saintpaulia on saanut nimensä saksalaisen paroni Walter von Saint Paul-Illarian mukaan, kuten aikaisemmin olen kertonut. Lisäksi paronin oma nimi viittaa apostoli Paavaliin  ja siksi monet luulevat, että Paavalinkukka on saanut nimensä apostolin kunniaksi. 

Kun paavalinkukkien kasvattajat ovat luoneet uusia lajikkeita, he ovat antaneet uusille rekisteröidyille lajikkeille mitä mielikuvituksellisimpia nimiä:  Sininen lumihiutale, Nouseva ruusu, Täydellinen usko, Yö ja päivä, Talven loppu, Paras ystävä, Lapsen leikki, Pikku balleriina, Pikku kulta, Linnunrata... 

Joskus nimessä on lajikkeen kehittäneen ihmisen tai puutarhan nimi: Austinin rakkaus, Austinin hymy, Ramblinin ametisti, Ramblinin pitsi, Ramblinin hyvä sydän, Pixie Blue, Pixie Pink

Monet nimet viittaavat ruusuun, kauneuteen, valoon tai sitten ovat jonkun naisen nimi: Lillian, Anastasia, Beatrice...

Hyvin harvoista nimistä tulee sellainen tunne, että kyseinen santtu olisi Herra Santtu. Kun olen sellaisen nimen jossain luettelossa havainnut, olen ihan uteliaisuuttani halunnut juuri sen lajikkeen itselleni. Nämä kolme herraa ovat: Mac's Black Jack, Rob's Galliwinku ja Booman.

Mac's Black Jackin eli tuttavallisemmin Mustajaakon tilasin ihan ensimmäisten Dibleyltä tilaamieni taimien joukossa. Sen mustanpunaiset kukat olivat kyllä nimensä veroiset, mutta se kasvatti honteloita pitkä varsia ja kehitti itseensä lopulta outoa valkoista härmää ja jouduin heittämään sen pois.

Mustajaakko tässä parhaina päivinään

Rob's Galliwinku kuulosti hauskalta poikaviikarilta. Nyt se kukkii ensimmäistä kertaa ja on kyllä juuri sellainen kuin ajattelin. Pienikokoinen, terävälehtinen, kukat hieman erikoisia. Ei mikään siististi rivissä pysyvä kiltti tyttönen vaan kujeileva seitsenvuotias koulupoika.

Rob's Galliwinku

Rob's Galliwinku

Entä sitten Booman. Nimi kuulostaa oikein jämerältä maamiestyypiltä. Ja tosiaan, lehdet kasvavatkin jäntevinä ja vahvoina, ovat voimakkaan tumman vihreitä ja samettipinnoitteisia.

Boomanin vahvat tummanvihreät lehdet

Mutta mitä tapahtui, kun Booman alkoi kukkia! Täydellinen yllätys! Voiko tämän herkempää ja romanttisempaa kukkaa olla. Hennon vaalen sinivioletit ruusmaiset kukat tuovat mieleen kauneuden, runouden ja valon.

Booman

Booman

Villi saintpaulia kukkaruukussa

Ionantaha velutina

Juuri ennen talvilepoa tilasin Dibleyn puutarhasta muutamia uusia santtuja. Warm Sunshine, jonka piti tehdä suuria kellanvalkoisia kukkia vaikutti pirteältä taimelta, mutta kuoli melko nopeasti. Sky Bells, joka tullessa näytti kituvaiselta, on edelleen heiveröinen. Nämä jalosteut lajikkeet olivat näin ollen pieniä pettymyksiä, mutta sen sijaan kaksi muuta: Ionantha pendula intermedia ja Ionantaha velutina ovat iloisia yllätyksiä.


Ionantha pendula intermedia ja Ionantaha velutina ovat jalostamattomia alkuperäislajikkeita. Pendula ei ole vielä kukkinut mutta Velutina on kukkinut jo pitkään. 

Ionantaha velutina

Velutinan kasvutapa on erikoinen. Kukat työntyvät lehtien lomasta pitkien hentojen varsien päähän. Kukat ovat melko pieniä ja vaatimattomia.

Ionantaha velutina

Ionantaha velutina

Lehdet ovat kauniita, varsinkin alhaaltapäin. Ne ovat punertavia ja lehtiruodit muodostavat kauniit kuviot. Päältä lehdet ovat tummanvihreitä ja niitä peittää pehmeä nukka.

Ionantaha velutina

Velutina on jotenkin villin näköinen. Mutta villihän se onkin, alkuperäislajike, vaikka mitään sen enempää en siitä tiedä.

On suuri harmi, että Dibleyn sivustolla ei kerrota heillä myytävänä olevista lajikkeista juuri mitään. Olisi niin hauska tietää enemmän. Mistä he ovat saaneet ensimmäisen Velutinan ja missä osassa Usambaravuoria Velutinoja kasvaa? Ovatko kaikkien Velutinojen kukat samanlaisia vai onko niissä vaihtelua? Jne. Ei, eipä kerrota mitään. Ei tämä tosin koske pelkästään Velutinaa, yleensäkin myytävistä lajikkeista kerrotaan vain nimi ja muutama kuvaileva asia ja sitten on kuva. Minusta se on tyhmää. Luulisi, että jos tarkoitus tosiaan on saada kauppa kannattamaan, niin myytävistä tuotteista kannattaisi kertoa kaikki mielenkiintoinen!

Pieni valkoinen saintpaulia ilmestyy

Eräänä ihan tavallisena arkiaamuna viime joulukuussa, kun menin töihin, työpaikkani pöydällä minua odotti tämä:

Pieni valkoinen saintpaulia! 

Olin niin hämmästynyt, että en aluksi pystynyt puhumaan, tuskin hengittämäänkään. Hetken päästä kävi ilmi, että eräs kollega oli ohimennen lähikaupassa käydessään nähnyt söpöjä pikku saintpaulioita myytävänä ja ostanut minulle yhden, koska oli kuullut, että pidän Paavalinkukkablogia.

Ne lukijat, jotka ovat seuranneet blogiani alusta asti, muistanevat, että ensimmäisellä kerralla kerroin siitä, kuinka kadotin äidiltä saamani pienen valkoisen saintpaulian.  Olin sitä vuosikausia etsinyt ja sitten aloitin blogin oppiakseni itse saintpaulioista niin paljon lisää, että löytäisin kadonneen pienen valkoisen saintpauliani.

Blogia pitäessä olenkin oppinut paljon uusia asioita, Vähitellen jopa tulin siihen tulokseen, että pienen valkoisen saintpaulian löytäminen on turha haave. Enhän loppujen lopuksi edes muista tarkkaan millainen kukka se on. Muistan vain, että se oli pieni ja valkoinen. Ja siitä tuli aina mieleen valkovuokko.

Minä siis etsin pientä valkoista saintpauliaa kukkakaupoista ja puutarhoista ja netin kautta ympäri maailmaa. Ja sitten rakas kollega kävelee ohimennen lähikauppaan ja tuo sen sieltä minulle!

Onko tämä juuri se minun kadottamani pieni valkoinen saintpaulia? Ainakin se on valkoinen. Mutta onko se pieni? Kuvaan täytyy saada joku mittakaava:

Tavallisen kokoinen tulitikkulaatikko osoittaa, että kasvi on pienikokoinen. (Tässä kuvassa on toinen yksilö, joka ei ole vielä kukkinut. Tietenkin menin välittömästi samaan lähikauppaan ja ostin kaksi muuta yksilöä, varmuuden vuoksi!)

Kukka on siis pieni ja valkoinen. Entä muistuttaako se valkovuokkoa?  Kyllä! Mielestäni sen todistaa puolueettomasti hauska sattuma samana päivänä: Toinen kollegani tuli työhuoneeseen, näki minulla olevan kasvin ja huudahti: "Hei, mikä kukka sinulla on, sehän on ihan kuin valkovuokko!"

Mitä mieltä olet? Onko tämä pieni ja valkoinen ja valkovuokkoa muistuttava? Onko Pieni valkoinen saintpauliani lopultakin löytynyt?

Paavalinkukkien kevätherätys!

”Tervetuloa jälleen seuraamaan Paavalinkukkablogia. Lokakuussa laitoin blogini talviunelle yhdessä saintpaulioiden kanssa, mutta nyt on pimeys ja talvilepo takanapäin ja on hauska seurata santtujen heräämistä ja kaikkea muuta kivaa mitä huonekasveille ja puutarhalle tapahtuu.”

Yllä olevilla sanoilla aloitin kevätkauden 2014 ja samat sanat sopivat alkamaan kevättä 2015! Viime lokakuussa kerroin, että kaikki santtuni olivat lepovaiheessa viherkasveina. Ilman lisävaloa saintpauliat eivät pysty kukkimaan koko talvea, vaikka niiden luonnonvaraisilla kantamuodoilla Afrikassa ei lepovaihetta ole. Minä viritin marraskuussa kolme kasvivaloa syttymään ja sammumaan automaattisesti, niin että valo paloi 12 tuntia joka päivä. Ja niinpä sain kuin sainkin iloita ihanista kukkasista myös talven pimeimpään aikaan. Kasvivaloni ovat Kodin Ykkösestä ostettuja Genie-kasvivaloja.

Edellisenä talvena olin tehnyt samanlaisen kokeilun. Silloin Lilla Blåklockan sai olla koekaniinina ja se kukki kauniisti monta kuukautta. Mutta seuraavana kesänä tämä koekaniini menehtyi. Toivon, että tällä kertaa valon alla kukkineille ei käy samalla tavalla, mutta varmuuden vuoksi laitoin valojen alle vain sellaisia lajikkeita, joita minulla on useampia yksilöitä.

Työpöytäni edessä olevalle ikkunalle laitoin kasvivalon alle standardikokoisen valkoisen santun. Ja se on kukkinut niin äärettömän kauniisti, että välillä olen katsellut sitä aivan kyyneleet silmissä ihastuksesta!

Toisen valon alle laitoin juuri ennen Paavalinkukan talviunta saamani Velutinan, villin saintpaulialajikkeen. Velutina on mielenkiintoinen uusi tuttavuus, teen siitä myöhemmin oman postauksen.

Keittiön sivupöydällä olivat marraskuusta helmikuuhun kasvatusastiat, joissa pistokaslehdistä varttui uusia taimia. Kerron taimista myöhemmin lisää. Nyt keittiön valossa paistattelee muutamia santtuja ja ihana pienikokoinen orkidea lasiastiassa.

Ne saintpauliat, jotka eivät ole saaneet lisävaloa, eivät ole kukkineet koko talvena, eikä niissä myöskään ole vielä nuppuja. Tuntuu, että talvi on ollut tavallista pimeämpi meille ihmisillekin, vielä enemmän kukkasille, joiden ruokaa valo on! Useita santtujani on kuollut talven aikana, mutta on niitä kuitenkin taas enemmän kuin talven alkaessa, koska pistokastaimikasvatus onnistui erinomaisesti. Nyt valo alkaa selvästi lisääntyä, aurinko näyttäytyy yhä useammin. Uskon, että ihan pienen ajan kuluttua santtuni lähtevät kasvuun ja alkavat kukkia. Kevättä kohti mennään!