torstai 27. kesäkuuta 2013

Pappan puutarhassa


Miehelläni on sellainen viehättävä tapa, että hän tuo mielellään kukkia kotiin. Saan häneltä kukkia merkkipäivinä, mutta lisäksi hän tuo kukkia kotiin yhteiseksi iloksi ihan muuten vain. Vuosien mittaan asiat ovat kehittyneet siihen suuntaan, että mieheni ostaa kesäkukat ja myös huolehtii niiden kastelusta, minä hoidan huonekasvit. Monivuotiset pihakasvit suunnittelemme ja hankimme yleensä yhdessä.

Seuraavissa kuvissa esittelen pihaamme kaunistavat kesäkukat. Kiitos rakas mieheni!


Tien vieressä kasvavan männyn oksaan mieheni laittoi keväällä kaksi orvokkia roikkumaan kauniisiin sinisiin ruukkuihin. Orvokkiajan jälkeen hän vaihtoi ruukkuihin alaspäin kasvavia kasveja, joiden pitäisi kukkia syksyllä keltaisia kukkia. Lisäksi oksaan ilmestyi upea tummanpunainen pelargonia.


Talon seinustalla olevassa laatikossa kasvaa monivuotinen kärhö. Köynnöksen juurelle mieheni osti tänä vuonna valkoisia reunakukkia.

Ulko-oven pieleen mieheni osti monivärisen amppelin. Kukkien takaa näkyy kyltti, jossa lukee talomme nimi: Pappala

Keskelle pihanurmikkoa mieheni osti kauniisti oksiaan riiputtavan sinivioletin kukan. Tämän kukan kuvaamisessa on sama ongelma kuten aina siniviolettien kukkien kuvaamisessa: riippuen valon määrästä kameran ottama kuva saattaa olla sininen, vaikka silmä näkee vielä violetin.



Ulko-oven pielessä portaiden juurella on suurikukkainen loistavanpunainen daalia. Kun mieheni oli eksyneenä ilman navigaattoria liikkeellä Järvenpäässä, hän ajoi autonsa erään kukkakaupan pihaan kysyäkseen ajo-ohjeet määränpäähänsä – ja osti samalla tämän daalian.

Eikä siinä vielä kaikki, että mieheni ostaa kukkia kotiimme, tämän suloisen orvokin hän voitti arpajaisissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.