Nuppuja, nuppuja, nuppuja...

On ihana nuppujen aika. Yksi toisensa jälkeen santut ovat havahtuneet kasvuun kevätauringon valossa. Uusia tuoreita lehtiä nousee ja niiden keskelle tulee nuppuja.

Skärt Litet Moln on kukkinut koko talven. Yritin saada sen lepotilaan ja leikkasin kaikki kukkavanat pois. Mutta heti alkoi tulla uusia nuppuja. Niitä en hennonut leikata vaan annan niiden kasvaa.

Kaustinen teki jo muutaman kukan, jotka kuihtuivat pian, mutta uusia nuppuja on tulossa.

Pietarilainen. Luulin ensin, että tässä ei olisi vielä nuppuja, mutta tarkkaan katsoessa näkyy pienen pieni kukan alku lehtien lomassa.

Pixie Blue on tehnyt ensimmäiset kukat ja nuppuja on kymmeniä.

Pixie Blue. Tämä Pixie Blue on uutta sukupolvea, lehdestä kasvatettu taimi. Pienten lehtien välissä on heti kukkavanoja.

Pixie Bluen nuput lähikuvassa.

Taita ei ole vielä tehnyt nuppuja, mutta odotan paljon tältä vanhalta perininnesantulta, jonka sain ystäväni äidiltä.

Kun minun santtuni tekevät ensimmäisiä kevätnuppuja, ystäväni ikkunalla santut jo kukkivat! Tässä ystäväni Lilla Blåklockan täydellisen kauniina!

Ja samoin ystäväni ikkunalla Rob's Vanilla Trail kukkii jo täyttä päätä!

Ystäväni keittiön ikkuna on kerrotalon ylimmän kerroksen pohjoisen suuntaan oleva ikkuna ja sen ikkunan edessä olevalla pöydällä santut ja kaikki muutkin kukat kukkivat todella hyvin! Minun Lilla Blåklockan-santtuni ovat yhtä vaille menehtyneet ja se viimeinen sinnittelee jotenkuten. Kuitenkin tuo ystäväni santtu on ihan samaa kantaa, samasta emosta, sillä on samaa multaa ja se jopa kasvaa minun tekemässäni purkissa, sillä olen itse antanut sen hänelle! Ainoa ero on siis ikkuna ja valo-olosuhteet.  Tai sitten ystävälläni on santtujen kasvatuksen taikakonstit, joita hän ei kerro!

Minun santtuni ovat tällä hetkellä tällaisissa ryhmissä:

Keittön ikkunan edessä on santtuja amppelissa ja pöydällä

Olohuoneen santtuja kukkahyllyllä.

Olohuoneen pöydällä Vanilla Trail kauniissa lasimaljassa, kauniin pitsiliinan päällä, taustalla kauniit lasimaalaukset.

Yläkerran sivupöydällä villien saintpaulioiden lajikkeita

Työpöytäni edessä Valkoiset Kuningattaret

Uusi kevät - uudet saintpauliat

Vihdoinkin tuli aika erottaa saintpaulioiden lehtipistokkaat toisistaan ja sai istuttaa ne omiin kauniisiin ruukkuihinsa! Ja silloin on aika myös herättää tämä Paavalinkukkablogi talviunesta. Tervetuloa jälleen seuraamaan santunkasvatusta ja muita kivoja juttuja vanhat ja uudet lukijat!

Lehtipistokkaista kasvaneet taimet lokakuussa 2015. Lehdet oli istutettu toukokuussa ja elokuussa.

Taimet toissapäivänä eli maaliskuun alussa 2016. Taimien takana rakkaat Pixie Pink-santut, jotka juuri samana aamuna vahingossa putosivat kukkapöydältä lattialle ja yritän ne pelastaa!

Taimien erottaminen alkaa.

Taimet eroteltuina ja istutettuina uusiin purkkeihin. Punaisissa purkeissa pelastetut Pixie Pinkit. Vihreissä purkeissa uusi tuttavuus: Taita. Sinisissä purkeissa vanha rakas Pixie Blue. Keltaisissa purkeissa Persian Lace, Ionanatha ja Rupicola.

Monet saintpauliankasvattajat ovat tänä talvena kertoneet kasviensa riutuvan, koska pitkään oli hyvin vähän valoa. Minulla on menehtynyt monta erikoislajiketta ja kaikki yllätyssanttujen lehtipistokkaat, joista kerroin syksyn viimeisessä postauksessa. 

Talven aikana kuolleita santtuja. Surullinen näky.

Miksi joku santtu kuolee ja toinen ei. Vastausta tähän ei kukaan oikein osaa sanoa. Hoidolla on oma vaikutuksensa, mutta jos antaa samanlaista hoitoa kaikille, niin silti kaikki eivät menesty samalla tavalla. Lajikkeellakin on vaikutuksena, mutta samankin lajikkeen kaksi yksilöä voivat kasvaa hyvin eri tavalla:

Saintpaulia Ionantha White lajikkeen kaksi samaan aikaan istutettua yksilöä, saanet samaa hoitoa samalla pöydällä samassa huoneessa. Ero on silti melkoinen, Onneksi molemmat ovat hengissä talven jälkeen.

Neljä Valkoista Kuningatarta työhuoneen ikkunalla voivat erinomaisilta.

Olohuoneen ikkunalla minikokoisista santuista on hengissä tämän verran.

Keitiössä lisävalon alla olleet kasvit ovat jotenkin väsähtäneitä, mutta henki pihisee. Lilla Blåklockan kasvaa pois purkistaan mutta yksi nuppu on ilmestynyt.

Milky Wayn heleä vihreys on tallella

Booman on yhtä vahva kuin ennenkin

Kukkia minulla on tällä hetkellä vain kahdessa santtuyksilössä. 

Skärt Litet Moln on kukkinut aivan koko talven. Tosin se on kasvivalon alla, mutta kuitenkin. Mietin, että jaksaako tämä kukkia vuoden ympäri, vai pitäisikö se keinotekoisesti laittaa lepäämään välillä. En haluaisi että tälle kävisi niinkuin aiemmin Kompikselle, joka kukki ja kukki aina vaan, kunnes yhtäkkiä kuoli ihan lyhyessä ajassa.

Uusi ihana santtuni, Kaustinen. Vanha perinnesanttu, jonka sain saintpaulian harrastajien facebooksivun kautta. Lehdet ovat hauskasti piparkakkureunaiset ja tämä on kestävä ja runsaskukkainen lajike.

Syysiloa paavalinkukista

Puutarhan kesäkukat on jo heitetty kompostiin ja perennatkin ovat valmistautumassa talveen. Sitä enemmän iloa tuottavat ne muutamat paavalinkukat, jotka kotona vielä kukkivat.

Amppelissa riittää vielä valoa ja siihen laittamani Vanilla kukkii vielä ihanasti. Toinen Vanillani, joka on ollut ikkunan lähellä, mutta ei amppelissa, lopetteli kukkimisen viime viikolla.

Pyöreä metallikaari kehystää kukan kauniisti.

Toisessa amppelissa on Skärt Litet Moln

Amppeleita ei ikkunaan mahdu määräänsä enempää, mutta toiseksi paras paikka on korkea malja. Maljassa on vaaleanpunainen ruusumainen saintpaulia, jonka sain ystävältä lahjaksi pari viikkoa sitten.

Todella kuin ruusukimppu!

Eilen katseeni kiinnittyi tähän vanhaan ystävään, nimittäin sen lehtiin. Katsoin, että kylläpä sillä on hyvinvoivat terveet ja kiiltävät lehdet, kauniina ruusukkeena, eikä yhtään virheellistä lehteä. Silloin huomasin, että lehtien keskellä on kukan nuppu! Kun kasvi voi hyvin, se saattaa alkaa kukkia näin lokakuussakin.

Nuppu siinä on! Nimilapussa lukee "standardi vaaleansininen" ja siniseltä nuppu vaikuttaa.

Lehdet, joita olen laittanut juurtumaan, on pitänyt siirtää jo keinovalon alle. Nyt minulla onkin aika monta lehteä juurtumassa:

Vasemmalta Taita (istuettu 12.5.), Pixie Blue (12.5.), Pixie Blue (28.7.) sekä Persian Lace, S. Rupicola ja S. Ionantha (24.6.)

Monelaisia yllätyssanttuja

Jos haluaa itselleen kokoelman erilaisia kauniita erikoislajikketia, kannattaa ehdottomasti liittyä Facebook-ryhmään nimeltä Saintpaulia-harrastajat. Ryhmässä voi saada toisilta harrastajilta uusia lajikkeita. Elokuussa ostin ryhmän ylläpitäjältä kokonaisen "paketin" erilaisia santtulajikkeita. En ole mistään katsonut enkä kysynyt, millaisia näistä pitäisi tulla. Nämä saavat olla jännittäviä yllätyssanttuja! Sitten kun joku kukkii, tutkin, onko kukinta sellainen kuin lajikkeella kuuluu, vai onko tapahtunut muutos eli "sporttaaminen". Yllätyslehdillä on laatikossa vain numerot, lajikkeiden nimet ovat tallessa, mutta pidän ne piilossa. Numero 6 on kuollut ja numero 14 on kuolemassa, toiset voivat hyvin. (Numeroa 12 on kaksi lehteä)

Kaksi erikoislehteä minulla on vielä erikseen juurtumassa:

Kaksi vanhaa perinnesanttua, Kaustinen ja Pietarilainen. Kaustiselle on tullut pieniä poikasia "selän taakse". Pietarilainen ei ole vielä aktivoitunut. Molemmat on istutettu 4.8.

Erikoisesti olen iloinnut jo pari kuukautta kukkineista valkoista santuistani. Ostin pari vuotta sitten ihan "tavallisen" valkoisen saintpaulian kukkakaupasta ja se on osoittautunut suorastaan epätavallisen hyväksi kukkijaksi. Kutsun tätä kasvia Valkoiseksi Kuningattareksi. Olen lisännyt sitä lehdistä jo monta kertaa ja antanut monta kaunista valkoista kukkijaa lahjaksi, itselläni on nyt neljä yksilöä. Ne ovat kukkineet lähes koko kesän, mutta aina vain yksi tai kaksi kerrallaan. Tällä hetkellä kukkii kolme. Ne ovat työpöytäni edessä olevalla ikkunalaudalla ja siinä kokeita korjatessa tai tunteja valmistellessa on rentouttavaa välillä katsella niiden kauneutta.

Valkoiset kuningattaret auttavat matematiikan koepinon korjaamisessa.

Kuten aikaisempinakin vuosina Paavalinkukka-blogi jää nyt talvitauolle. Kun uusi kasvukausi alkaa maaliskuussa, jatkan taas blogin päivityksiä.

Kelloystävät

Jokin aika sitten löysin uuden blogin nimeltä Tiuku repii. Kyseessä on Olli Seppälän blogi, jossa hän kertoo kelloista, omistaan ja muiden. Seppälällä on siis yhteen asiaan keskittynyt blogi ja on hauska seurata, kuinka paljon kelloista tosiaan joku voi tietää ja kirjoittaa. 

Tuosta blogista sain idean itsekin kirjoittaa kelloystävistäni ja muutamista läheisteni kelloista.

Rakkaimman ja ihanimman kelloni ostin Unkarista Balaton järven rannalla olevasta pikkukaupungista vuonna 1989. Kälyni oli ostanut kauniin kellon aikaisemmin Budabestistä ja halusin saada itselleni samanlaisen. Kun pääsin käymään Unkarissa, etsin tuota kelloa kaikista Budabestin kelloliikkeistä ja pettymys oli suuri, kun sitä ei löytynyt. Sitten luovutin ja lähdin mukaan retkelle Balaton-järvelle ja ihme suuri: siellä eräässä kelloliikkeessä se kello minua odotti! Kello maksoi silloin Suomen rahassa 50 markkaa (eli siis noin 10 euroa), joka oli käsittämättömän vähän niin ihanasta kellosta kuin tämä:

 Kello on Chaika-merkkinen ja se on valmistettu Neuvostoliitossa. Kello on nupista vedettävä joten siinä oli sellainen ihana ominaisuus, että lomilla se pysähtyi! Täysin tarkka se ei ollut, mutta kun siihen tottui, ei se häirinnyt. Parasta siinä oli sen äärettömän kaunis muotoilu.
Kello oli minulla käytössä pari vuosikymmentä. Kaksi kertaa käytin sen kellonkorjaajalla, mutta kolmannella kerralla korjaaja ei enää suostunut työhön. Ja olihan kellon lasikin jo murtunut. Surun päivä oli se, kun jouduin laittamaan Chaikan laatikkoon.

 Chaika oli siis vedettävä kello. Kerroin silloin tällöin oppilailleni, että kelloni on uusi keksintö, ekologinen kello, joka ei tarvitse paristoa, vaan sen voi vetää tuollaisesta kätevästä pikku nupista. Alkuvuosina oppilaat hymähtelivät hassulle jutulle. Viimeisinä vuosina kaikki eivät enää hymähdelleet vaan luulivat tosiaan, että juttu on tosi!

Kun Chaikasta oli pakko luopua, aloin etsiä uutta kelloa, mutta mitään vähänkään yhtä hurmaavaa en löytänyt moneen vuoteen. Pitkän aikaa käytin lastenkelloja, koska ne olivat halpoja ja toimittivat ajan näyttämisen funktion.

Pari vuotta sitten olimme Saksassa ja kävimme Karlstad-tavaratalossa. Kun Suomessa tavaratalon ala-aulassa on aina parfyymi-osasto, niin Saksassa oli vastaavalla paikalla heti ulko-ovelta tullessa kello-osasto.

Olimme etsimässä kelloa lahjaksi tyttäremme tohtorinväitöslahjaksi ja hän löysikin sieltä mieleisensä kauniin kellon. Minä katselin myös ympärilleni ja yhtäkkiä huomasin, että uusi kelloni odotti minua vitriinissä. Uusi kelloni on Bering-merkkinen ja aivan erilainen kuin Chaika. Kellon tausta on musta ja numeroita siinä ei ole. Mutta tiesin kuitenkin heti, että se on uusi kelloystäväni:

Pidän tästä kellosta todella paljon. Ikävä kyllä, se on vanhaa epäekologista mallia, eli vetonuppia siinä ei ole, eikä se ymmärrä pysähtyä lomien aikana. Mutta ajan näyttäjänä se voittaa Chaikan, ei edistä eikä jätätä lainkaan.
Tyttäreni halusi alla olevan kellon tohtorilahjakseen ja se ostettiin tuosta samasta Karlstad-tavaratalosta. Tyttäreni kädessä kello on kuin koru.

Vuonna 1980 mieheni isä sai 50-vuotislahjakseen kellon siltä firmalta, jossa hän oli silloin töissä. Tuo kello on nyt miehelläni, mutta kello ei ole käytössä, koska se ei toimi kellosepällä käynnistä huolimatta:

Appeni lahjaksi saama kello on Leijona-merkkinen. Edelleenkin firmat saattavat lahjoittaa työntekijöilleen kelloja. Eräs firma lahjoitti kaikille työntekijöilleen kellon, kun firma vietti merkkipäiväänsä. Firmassa silloin työskennelleen nuoren miehen kädessä on nyt tällainen kello:

Ylläolevien kellojen tarinat eroavat siten, että mieheni isälle kellon vuonna 1980 lahjoittanut firma toimii edelleen, mutta nuorelle ystävällemme kellon lahjoittanut firma aloitti yt-neuvottelut vain puoli vuotta merkkipäivänsä jälkeen. Mahtoivatko nuo Maurice Lacroix-kellot olla liikaa firman taloudelle, olisivat vaan ostaneet Leijonat!

Tiuku-repii blogissa kerrotaan vain rannekelloista. Mutta minä haluan esitellä vielä yhden kellon, joka on seinäkello.

Tämä kaunis seinäkello on mieheni isoäidin perintöä. Se on olohuoneemme seinällä. Kellon heilurissa ovat kirjaimet RA

Mieheni isoäidin nimikirjanimet olivat RA ja luulimme tietysti, että kello on nimikoitu hänen mukaansa. Kerran eräässä kelloliikkeessä huomasin, että lähes kaikissa seinäkelloissa oli heilurissa kirjaimet RA. Kysyin niiden merkitystä. Kirjaimet kertovat kellon korjaajalle mihin suuntaan jotain ruuvia on väännettävä. Ei siis ole kyse isoäidin nimikirjaimista! 
Kello on kaunis ja minua kiehtoo erikoisesti sen lasista heijastuva näkymä! Nyt siitä heijastuu meidän kotimme, mutta mitä kaikkea siitä on aikojen kuluessa mahtanut heijastua!