Kelloystävät

Jokin aika sitten löysin uuden blogin nimeltä Tiuku repii. Kyseessä on Olli Seppälän blogi, jossa hän kertoo kelloista, omistaan ja muiden. Seppälällä on siis yhteen asiaan keskittynyt blogi ja on hauska seurata, kuinka paljon kelloista tosiaan joku voi tietää ja kirjoittaa. 

Tuosta blogista sain idean itsekin kirjoittaa kelloystävistäni ja muutamista läheisteni kelloista.

Rakkaimman ja ihanimman kelloni ostin Unkarista Balaton järven rannalla olevasta pikkukaupungista vuonna 1989. Kälyni oli ostanut kauniin kellon aikaisemmin Budabestistä ja halusin saada itselleni samanlaisen. Kun pääsin käymään Unkarissa, etsin tuota kelloa kaikista Budabestin kelloliikkeistä ja pettymys oli suuri, kun sitä ei löytynyt. Sitten luovutin ja lähdin mukaan retkelle Balaton-järvelle ja ihme suuri: siellä eräässä kelloliikkeessä se kello minua odotti! Kello maksoi silloin Suomen rahassa 50 markkaa (eli siis noin 10 euroa), joka oli käsittämättömän vähän niin ihanasta kellosta kuin tämä:

 Kello on Chaika-merkkinen ja se on valmistettu Neuvostoliitossa. Kello on nupista vedettävä joten siinä oli sellainen ihana ominaisuus, että lomilla se pysähtyi! Täysin tarkka se ei ollut, mutta kun siihen tottui, ei se häirinnyt. Parasta siinä oli sen äärettömän kaunis muotoilu.
Kello oli minulla käytössä pari vuosikymmentä. Kaksi kertaa käytin sen kellonkorjaajalla, mutta kolmannella kerralla korjaaja ei enää suostunut työhön. Ja olihan kellon lasikin jo murtunut. Surun päivä oli se, kun jouduin laittamaan Chaikan laatikkoon.

 Chaika oli siis vedettävä kello. Kerroin silloin tällöin oppilailleni, että kelloni on uusi keksintö, ekologinen kello, joka ei tarvitse paristoa, vaan sen voi vetää tuollaisesta kätevästä pikku nupista. Alkuvuosina oppilaat hymähtelivät hassulle jutulle. Viimeisinä vuosina kaikki eivät enää hymähdelleet vaan luulivat tosiaan, että juttu on tosi!

Kun Chaikasta oli pakko luopua, aloin etsiä uutta kelloa, mutta mitään vähänkään yhtä hurmaavaa en löytänyt moneen vuoteen. Pitkän aikaa käytin lastenkelloja, koska ne olivat halpoja ja toimittivat ajan näyttämisen funktion.

Pari vuotta sitten olimme Saksassa ja kävimme Karlstad-tavaratalossa. Kun Suomessa tavaratalon ala-aulassa on aina parfyymi-osasto, niin Saksassa oli vastaavalla paikalla heti ulko-ovelta tullessa kello-osasto.

Olimme etsimässä kelloa lahjaksi tyttäremme tohtorinväitöslahjaksi ja hän löysikin sieltä mieleisensä kauniin kellon. Minä katselin myös ympärilleni ja yhtäkkiä huomasin, että uusi kelloni odotti minua vitriinissä. Uusi kelloni on Bering-merkkinen ja aivan erilainen kuin Chaika. Kellon tausta on musta ja numeroita siinä ei ole. Mutta tiesin kuitenkin heti, että se on uusi kelloystäväni:

Pidän tästä kellosta todella paljon. Ikävä kyllä, se on vanhaa epäekologista mallia, eli vetonuppia siinä ei ole, eikä se ymmärrä pysähtyä lomien aikana. Mutta ajan näyttäjänä se voittaa Chaikan, ei edistä eikä jätätä lainkaan.
Tyttäreni halusi alla olevan kellon tohtorilahjakseen ja se ostettiin tuosta samasta Karlstad-tavaratalosta. Tyttäreni kädessä kello on kuin koru.

Vuonna 1980 mieheni isä sai 50-vuotislahjakseen kellon siltä firmalta, jossa hän oli silloin töissä. Tuo kello on nyt miehelläni, mutta kello ei ole käytössä, koska se ei toimi kellosepällä käynnistä huolimatta:

Appeni lahjaksi saama kello on Leijona-merkkinen. Edelleenkin firmat saattavat lahjoittaa työntekijöilleen kelloja. Eräs firma lahjoitti kaikille työntekijöilleen kellon, kun firma vietti merkkipäiväänsä. Firmassa silloin työskennelleen nuoren miehen kädessä on nyt tällainen kello:

Ylläolevien kellojen tarinat eroavat siten, että mieheni isälle kellon vuonna 1980 lahjoittanut firma toimii edelleen, mutta nuorelle ystävällemme kellon lahjoittanut firma aloitti yt-neuvottelut vain puoli vuotta merkkipäivänsä jälkeen. Mahtoivatko nuo Maurice Lacroix-kellot olla liikaa firman taloudelle, olisivat vaan ostaneet Leijonat!

Tiuku-repii blogissa kerrotaan vain rannekelloista. Mutta minä haluan esitellä vielä yhden kellon, joka on seinäkello.

Tämä kaunis seinäkello on mieheni isoäidin perintöä. Se on olohuoneemme seinällä. Kellon heilurissa ovat kirjaimet RA

Mieheni isoäidin nimikirjanimet olivat RA ja luulimme tietysti, että kello on nimikoitu hänen mukaansa. Kerran eräässä kelloliikkeessä huomasin, että lähes kaikissa seinäkelloissa oli heilurissa kirjaimet RA. Kysyin niiden merkitystä. Kirjaimet kertovat kellon korjaajalle mihin suuntaan jotain ruuvia on väännettävä. Ei siis ole kyse isoäidin nimikirjaimista! 
Kello on kaunis ja minua kiehtoo erikoisesti sen lasista heijastuva näkymä! Nyt siitä heijastuu meidän kotimme, mutta mitä kaikkea siitä on aikojen kuluessa mahtanut heijastua!

Punaista väriä

Karkkikselta saamani värihaasteen toisessa osassa tutkailen nyt punaisia kukkia. Omassa pihassani kasvavat seuraavat punaiset kukat:

Alppiruusu, hansaruusu, puna-apila ja vuorenkilpi

Oikein loistavanpunaista kukkaa pihallani ei kasva. Punainen kukka on näyttävä ja siksi monet pihakukat ovat juuri punaisia:

Pelargonioita ja muita punaisia kukkia Turun kasviteteellisessä puutarhassa

Punainen saintpaulia on tavallisesti joko vaaleanpunainen tai sinertävän punainen. Minulla on nyt kukassa neljä pientä vaaleanpunaista kaunotarta. Kaikki ne ovat herkkiä ja suloisia:

Pixie Pink

Rob's Vanilla Trail

Skärt Litet Moln

Skärt Litet Moln lähikuva

Optimara Little Pearl

Optimara Little Pearl lähikuva

Oikein kirkkaanpunaista saintpauliaa en ole vielä nähnyt. Kun tapani mukaan rutiinisti katsastan marketin kukkaosaston saintpauliatarjonnan ohimennessäni, etsin aina mahdollisimman punaista kukkaa. Kerran osuikin kohdalle hyvin punainen yksilö, jonka otin mukaani. Annoin kukalle itse nimen "Tumma Kaunotar" ja selvitin mistä se on kotoisin. Silloin opin paljon saintpaulioiden kasvatuksesta ja kaupallista tuotannosta. Siitä kerroin täällä.

Tumman punainen saintapaulia ulkona luonnonvalossa

Lähikuva, jossa kukka on niin punainen kuin mahdollista

Karkkis kertoi Turun suosikkiputiikestaan blogissaan muutama viikko sitten. Päätimme ystäväni kanssa tehdä matkan Turkuun ja kulkea tarkalleen Karkkiksen jalanjälkiä. Niinpä meillä oli listassa seuraavat osoitteet:
- Butik Lilian Yliopistonkatu 11a
- Le Petits Tresors Brahenkatu 5
- Olga-neiti Yliopistonkatu 15 g sisäpiha
- Pieni Kirjapuoti Yliopistonkatu 28

Lapsenlapsi sai suloisen palapelin Le Petits Tresorisista

Kaikki nämä puodit olivat kivoja paikkoja aivan kuten Karkkis suositteli. Kun vaeltelimme näin osoitteesta toiseen ilman kiirettä, osui reitillemme vielä muita ihania putiikkeja:
- Kaisla Brahenkatu 7 . Kaislassa on useiden suomalaisten laatutekijöiden vaatteita. Ystäväni ihastui Kainon vihreään mekkoon ja se sopikin hänelle tosi hyvin. 

Kaisla Brahenkatu 7

 - Nanson tehtaanmyymälä Yliopistonkatu 14. Nansossa nyt aina kannattaa käydä katsomassa uutuuksia ja klassioita.

Nanso Group Outlet Yliopistonkatu 14

 - Sievi Shop Yliopistonkatu 24. Sievin jalkineet tulevat vuosi vuodelta paremman näköisiksi. Mukavia ja reiluja ne ovat aina olleet. Sopivat nimenomaan suomalaiseen jalkaan. Mutta nyt ei ostettu kenkiä. Ikkunassa herättivät huomiomme ihanat nahkalaukut. Myymälässä kuulimme, että Sievi on aloittanut myös laukkutuotannon. Utua-laukut suunnitellaan Suomessa ja tehdään Kreikassa mahdollisimman ekologisesti. Minä tarvitsin mustaa laukkua ja löysin juuri minulle sopivan, mutta monta ihanaa värikästä nahkalaukkua jäi kauppaan.

Sievi Shop Yliopistonkatu 24

Sievi Shopista ostettu uusi musta laukkuni, merkkiä UTUA. Toikan lintu pääsi kuvaan mittakaavaksi.

Ja kun vaelsimme Karkkisreittiä Turun keskustan halki, tuli meille toki nälkäkin. Hansan yäkerroksen Pizzariumissa on edelleen Turun ellei koko Suomen parhaat pizzat, taso ei ole laskenut! Ja jälkiruoaksi söimme kuppikakkuja torin varrella juuri avatussa uudessa kahvilassa nimeltä Pink Vanilla Desserts. Vanilla on siis paitsi nimi vaaleanpunaiselle ihanalle saintpaulialle, myös vaaleanpunaisten muffiniunelmien myymälä.

Pink Vanilla Desserts Kauppiaskatu 9 A

Pink Vanillan valikoimaa! Aah!

Kilpailua ja metsän aarteita

Olemme muodostaneet koulussamme neljän hengen joukkueen kollegoitteni kanssa ja ilmoittautuneet matematiikanopettajien väliseen Kappa-kisaan.  Kilpailun järjestää Tukholman yliopiston Matemaattinen instituutti. Kilpailussa ratkotaan matemaattisia tehtäviä ja hyväksytyn ratkaisun lähettänyt joukkue pääsee aina seuraavalle kierrokselle. Kilpailuun ilmoittautui 56 joukkuetta ja näistä 23 jätti hyväksytyn ratkaisun ensimmäiseen tehtävään ja pääsi toiselle kierrokselle. Meidän joukkueemme on yksi näistä jatkossa olevista ja nyt olemme ainakin omasta mielestämme ratkaisseet myös toisen tehtävän, joten luulen, että pääsemme kilpailussa eteenpäin. Kierroksia on kaikkiaan kuusi. Saamme käyttää tehtävien ratkaisemisessa apuna kaikkea kirjallisuutta ja internetin resursseja, mitä löydämme, mutta emme muita ihmisiä kuin joukkueeseen kuuluvia.

On ihanaa pitkästä aikaa ratkoa sellaisia tehtäviä, joissa todella joutuu oikeasti miettimään ratkaisua. Nuorin joukkueestamme on entinen oppilaani (nyt siis kollegani) ja on ihan mielettömän hauskaa nähdä, kuinka älykäs ja kekseliäs hän on. Viisaampi kuin minä! Mutta jokaisella meillä neljällä on omat vahvuutemme ja varmasti jokaisen panosta vielä tarvitaan, sillä tehtäviä on vielä neljä tämän jälkeen.

Tässä en voi kertoa, meidän ratkaisujamme, mutta tehtävänannot ovat julkisia ja tässä esimerkkinä toinen tehtävä, jonka siis mielestämme olemme ratkaisseet. (Mutta vasta marraskuussa saamme tietää, hyväksytäänkö ratkaisumme.)

Kappa-kilpailun tehtävä 2:  Sanotaan, että luku on ylialkuluku, jos luvun jokainen peräkkäisten numeroiden jono muodostaa alkuluvun.

a) Mikä on suurin ylialkuluku kymmenjärjestelmässä?

b) Mikä on suurin ylialkuluku 7-kantaisessa lukujärjestelmässä.

Tehtävät ja kilpailun eteneminen julkaistaan Kappa-kilpailun kotisivuilla.

Vaikka tässä Kappa-kilpailussa ei tulisi kultaa, niin metsästä aarteita löytyy ihan ilmaiseksi. Haavat ovat olleet koko syksyn täynnä kultaa ja kultakolikoita on satanut metsäpoluille.

Meidän lähimetsässämme mustikanlehdet ovat muuttuneet vaaleiksi. En osaa kuvailla tätä väriä yhdellä sanalla, se on jotenkin vaalean vihreään taittuva keltainen, joka aivan kuin hohtaa metsässä. Olen tottunut siihen, että mustikanlehdistä tulee syksyllä punaisia, tämä kirkas näky metsässä on ollut minulle jotain aivan uutta. 

Tänään metsäkävelyllä painoin ihan vahingossa kameran laukaisijaa ja ihmettelin kameran kuvanäytöstä, mitä ihmeellisiä valkoisia helmiä maassa on, ovatko ne kukkia? Kumarruin lähemmäs ottamaan toisen kuvan, mutta sekään ei vielä selvittänyt asiaa. Vasta kun kameran kuvakulma siirtyi aivan maan tasalle, valkoisten helmien salaisuus paljastui.