Berliinin saintpaulioita tapaamassa

Miehelläni ja minulla oli vapun tienoissa 40-vuotishääpäivä ja juhlistimme sitä matkustamalla Berliiniin. Juhlan vietto alkoi jo kotimaassa, sillä kävimme ensin Helsingissä katsomassa niitä paikkoja, joissa yhteinen taipaleemme alkoi.
Kihloihin menimme Helsingin edustalla olevassa Tervasaaressa ja nämä näkymät tuntuivat vieläkin aivan tutuilta, vaikka itse Tervasaari oli paljon muuttunut. 

Tervasaaresta ajoimme Vuosaareen meren rannalle. Siellä kävelimme 40 vuotta sitten käsi kädessä rannalla, joka oli vielä aivan entisensä. Muistan hyvin tuon vedestä pilkistävän ison tasaisen kiven!

Helsingistä lensimme Berliiniin ja ajoimme taksilla hotelliin. Sitten heti liikkeelle. Aleksanderplatz oli ensimmäinen kohteemme ja ensimmäinen näky raitiovaunusta ulos astuessa oli tämän korkean talon katolta putoavat Benji-hyppääjät. Hui!

Aleksanderplatz oli täpösen täynnä keväisestä lauantaipäivästä nauttivia ihmisiä. Varmaan suurin osa oli turisteja kuten mekin. Seuraava kohde oli KaDeWe eli  suuri tavaratalo. Kiertelimme ja ihmettelimme erikoisesti sen ruokaosastoa, joka oli kuin Stockmannin herkku, mutta sata kertaa isompi. Makkaroita oli satoja, tuoreita kaloja altaassa kymmeniä, sienisäilykkeitä satoja, suklaalaatuja tuhansia, riisiä kaikissa väreissä:

Mieluiten ulkomaiden tavarataloissa kierrän posliini- ja keittiötavaraosastoilla. Niin nytkin. Löytyi miehelleni sopiva teekannu, hän kun juo teetä niin mielellään, että kannu tyhjenee aina kesken. Tämän kannun kanssa ei olisi sitä ongelmaa:

Berliinissä näkyy monessa paikassa Berliinin jako. Muurin paikalla on muistomerkkejä tai vähintään tiellä näkyy linja siinä kohtaa, missä muuri on ollut. Muurin muistomuseo kertoi järkyttävää historiaansa. Liikennemerkeistä näki, kummalla puolella entistä jakolinjaa nyt oltiin, sillä entisen Itä-Berliinin hauskat ukonkuvat ovat saaneet jäädä vihreisiin ja punaisiin jalankulkuvaloihin.

Berliini muodostuu kaupunginosista, joilla on omat keskustansa ja puistonsa, joissa tavalliset asukkaat käyvät ulkoilemassa lasten kanssa tai urheillen. Hotellimme lähellä oli yksi tällainen asukkaiden oma puisto, jossa kai ainoina varsinaisisna turisteina istuimme penkillä ja ihailimme kukkivaa sireeniä.

Mielenkiintoinen kohde oli Flomarket eli kirpputori muurimuseon lähellä. Siellä oli paljon käsityöläisiä, jotka möivät omia ihania tuotteitaan. Yksi esimerkiksi möi lamppuja, jotka hän oli tehnyt samalla tekniikalla, kuin minä yritin tehdä valopalloja täällä. Minä siis yritin, mutta näiden tekijä oli jo taidekäsityöläinen!

Söimme joka päivä eri ravintolassa, ja ruoka oli hyvää joka kerta. Mahtavin ruokailunautinto oli Pasternak nimisessä ravintolassa syöty sunnuntaibrunssi. Se oli hyvä! Kaikki oli katettu kauniisti ja kaikki oli hyvää ja tuoretta.

Näimme toki Berliinin maamerkin, korkean TV-tornin ja Brandenburgin portilla otettiin asiaan kuuluvat pakolliset poseerauskuvat. Mutta hienointa tällä matkalla oli vierailu valtiopäivätalossa. Vierailua varten liput täytyy varata hyvissä ajoin etukäteen, muuten sisään ei pääse. Passi täytyy ottaa mukaan ja turvatarkastukset ovat tarkkoja. Sisään mennään varattuna kellonaikana ja ensin on tunnin mittainen mielenkiintoinen esitelmä valtiopäivien toiminnasta ja se kuunnellaan salin lehterillä istuen. 

Esityksen jälkeen pääsimme talon lasikupoliin. Se oli elämys! Aivan kuin olisi ollut sisällä suuressa lasista tehdyssä taideteoksessa, muuten en osaa tunnelmaa selittää, se täytyy itse kokea. Suosittelen!

 Suurkaupungissa on aina hauska löytää myös jotain pientä ja ihanaa. Me löysimme ihastuttavan pikku kaupan nimeltä Zweite Liebe (Toinen Rakkaus). Nimensä kauppa on saanut siitä, että siellä myydään monelaista ihanaa, joka on tehty kierrätysmateriaalista. Ostimme kaikki tuliaiset tästä viehättävästä kaupasta.

Viimeiseksi vierailukohteeksi olimme valinneet tärkeimmän: käymisen Berliinin kasvitieteellisessä puutarhassa. Olen jokaisella matkallani Saksassa aina kukkakaupoissa käydessäni etsinyt saintpaulioita, mutta yhtään en ole vielä nähnyt! Mutta pääkaupungin kasvitieteellissä puutarhassa odotin näkeväni hienon kokoelman, onhan Saksa saintpaulioiden ensimmäinen etappi Afrikasta tulon jälkeen.
Kasviteteellinen puutarha oli kokonaisuudessaan aivan ihana. Kaupungin metelin ja huiskeen jälkeen sen rauha ja lintujen laulu oli jo suloista. Keväällä kukkivat puut olivat parhaimmillaan, mangoliat ja kirsikat kukkivat täyttä päätä. Siellä täällä oli viehättäviä huvimajoja, joissa istuimme ja ihailimme kauniita näkymiä.

Puutarhan keskellä olivat suuret kasvihuoneet, joissa oli osastoja niin viidakkokasveille kuin autiomaan kaktuksille.

Kiirehdin huoneesta toiseen. Lopulta aloin juosta. Kuljin aina vain eteenpäin, kännyin oikeaan ja vasempaan. Lopulta en enää tiennyt missä olin ja oli pakko suunnistaa takaisin alkupisteeseen exit-kylttien avulla. Yhtään saintpauliaa ei näkynyt missään! Sitten vastaani tuli koululuokka, jolle puutarhaa esiteltiin. Kysyin oppaalta, missä saintpauliat ovat ja hän ohjasi minut vielä seuraavaan huoneeseen. Ja sieltä ne löytyivät. Suuren Berliinin suuren kasvitieteellisen puutarhan suuri saintpauliakokoelma. Kokonaista yksi laji ja sen kolme yksilöä, nekin vähän nuupahtaneen näköisiä. Minusta ne olivat liian kosteassa mullassa!