Suunnistuspinnoja

Mieheni ja minä aloitimme kymmenen vuotta sitten uuden harrastuksen: kuntosuunnistuksen. Joka viikko järjestetään melkein jokaisella paikkakunnalla ympäri maata kuntosuunnistustapahtumia, joihin kuka tahansa voi mennä mukaan. Tarvitaan vain metsään sopivat varusteet ja kompassi. Järjestäjiltä saa ostaa muutamalla eurolla kartan, johon rastit on merkitty. Valittavana on erilaisia ratoja, lyhyimmästä on helppo aloittaa, pisimmillä reiteillä viihtyvät kokeneet suunistajat. Suunnistus on kivaa juuri siksi, että metsässä jokainen tekee omaa juttuaan, juoksee niin lujaa kuin pääsee tai kulkee hiljakseen metsästä nauttien. Jotkut ovat liikkeellä ystävän kanssa, toiset perheenä, jollain on koirakin. 

Minä en juokse. Joskus menen koko reitin kävellen reippaasti, joskus poimin marjat matkalta, joskus kiipeilen ylimääräisillekin kallioille ihailemaan maisemia. Kartta ja kompassi on tukena ja rastilla voi varmistaa aina missä on, joten eksymisvaaraa ei ole. 

Kun olin kesäkuussa keksinyt pihapinnojen keräämisen, ei siitä ollut pitkä matka suunnistuspinnojen keksimiseen. Suunnistuspinnojen keräämisen periaate on seuraava:

Pinnan saa kuntosuunnistusreitin varrella kasvavasta tunnistamastaan kasvista, josta on onnistunut ottamaan hyvän valokuvan. Ei lähdetä metsään suurten kamerakantamusten kanssa, vaan kuvat otetaan kännykän kameralla tai jollain muulla pikkuisella taskuun mahtuvalla kameralla. 

Tässä minun tämän kesän suunnistuspinnasaaliini:
Kanerva:

Kangasmaitikka:

Kannusruoho:

Keto-orvokki:

 Korte:

Kurjenkello:

Maariankämmekkä:

Metsätähti:

Ojakärsämö:

Oravanmarja:

Puolukka:

Rätvänä:

Silmäruoho:

Suo-orvokki:

Suopursu:

Vanamo:

 Jotta lukija uskoisi, että kyse todella on suunnistuspinnoista eikä mistään tavallisista metsäpinnoista, laitan tähän vielä muutaman todistuskuvan:

Vanilla, Vanilla!

Tässä minun kaunein saintpauliani viime kesäkuussa:

Rob's Vanilla Trail on semikokoinen suikertavalla kasvutyylillä kasvava vaaleanpunaisia pieniä ruusumaisia kukkia tekevä suloinen ja ahkera kukkija. Heinäkuun äänestyksessä blogini lukijat valitsivat vanillan kauneimmaksi paavalinkukakseni. 
Viime viikkoina vanillani on voinut huonosti. Tottakai on luonnollista, että valon vähetessä kukat alkavat lakastua, mutta huolestuttavaa on ollut se, kuinka myös lehdet ovat lerputtaneet ja koko kukan yleisilme on ollut surullinen:

Olen miettinyt ja miettinyt mitä tekisin. Lukuisat asiantuntijat netissä ovat kirjoittaneet, että juuri koskaan harrastajan saintpaulia EI kuole kuivuuteen vaan se kuolee liikaan veteen tai liian vähäiseen ravintoon. 
Ystäväni Avan vanilla on myös voinut viime aikoina huonosti. Tänä aamuna sain Avalta viestin: "Vanilla virkistyi yhdessä yössä, kun sai multaa lisää ja kastelin kunnolla." Ava oli siis vaihtanut kukkasen mullan ja siirtänyt sen hieman isompaan purkkiin, josta hän lähetti minulle kuvan:

Rohkaistuin tästä minäkin. Päätin vihdoin ryhtyä toimiin ja siirtää vanillani isompaan purkkiin ja laittaa sille uutta multaa. Otin vanillan vanhasta purkista ulos:

Juuret ovat kasvaneet ruukun reunoja pitkin. Ruukku näyttää tosiaan melko ahtaalta. Aloin varovasti hajoittaa multapaakkua ja erotella kasvavia varsia. Mutta silloin: voi kauhistus! Kasvin varsi katkesi! Vanillani on yksi ainoa yksilö ja sen päävarsi katkesi. Samalla katkesi monta muutakin vartta. Irroittelin loputkin varsien päät ja lopulta minulla oli 13 pikkuvanillaa, kaikki ILMAN JUURIA!!!

Mitä nyt? En keksinyt muuta kuin istuttaa näitä pikkutaimien näköisiä santtuja purkkeihin. Kahdeksan istutin punaisiin purkkeihin:

Sitten ajattelin kokeilla osalle vähän erilaista juttua. Koska vanillan kasvutyyli on suikertava, istutin neljä tainta matalaan pitkulaiseen ruukkuun, siinäpä sitten pystyvät suikertamaan.

Nämä neljä istutin pitkulaiseen ruukkuun. Ylhäällä keskellä on alkuperäisen vanillani juurakko, tai se mitä siitä on jäljellä. Tuosta varsi siis meni poikki ja yhteys juuriin katkesi koko kasvilta.

Pitkulainen ruukku on musta! En käytä mustia ruukkuja, mutta ei ollut valinnanvaraa, kun tänään vain ryntäsin lähimpään puutarhaan pitkulaista ruukkua ostamaan. Olen muutenkin havainnut, että kaikki kauniit ruukut ovat sellaisia, että niissä ei ole reikää ja sellainenhan ei paavalinkukalle sovi. Siksi maalaan itse kaikki purkit, joita käytän, mutta nyt ei ollut aikaa maalata vaan piti ottaa mitä oli saatavilla.

Mihin nämä sitten sijoittaisi? Juuri viime viikolla annoin lahjaksi 13 pikkusanttua ja sain mukavasti tilaa olohuoneeseen. Kaikki 29 santtuani mahtuivat keittiöön ja työhuoneeseen. Mutta nyt ei auttanut muu kuin laittaa nämä alkeisvanillat olohuoneen senkin päälle:

Lähtevätkö ne kasvamaan vai kuolevatko ilman juuria? Seuraava viikko on ratkaiseva. Jos ne ovat hengissä viikon päästä, niin kyllä sitten ainakin muutama selviää. Koska kukkamultani loppui kesken, kaksi tainta jäi vielä veteen odottamaan. Myöhemmin tuli vasta mieleeni, että ehkä olisi ollut parempi laittaa kaikki veteen ja antaa juurien muodostua ennen istutusta. Mutta jotenkin olin niin pois tolaltani vanillani hajoamisesta, etten ajatellut kaikkia vaihtoehtoja, yritin vain nopeasti pelastaa mitä pelastettavissa oli. No, jos nämä multaan istutetut eivät ala kasvaa, niin hyvä, että vedessä odottaa vielä kaksi. Niille varmasti tulee juuret jonkun ajan kuluttua.

Suloinen Pikku Helmi!

Saanko esitellä uuden tulokkaan: Optimara Little Pearl on puhjennut kukkimaan. Sain tämän pienen suloisen kukkasen Gunillalta keväällä muiden minikokoisten uusien lajikkeiden kanssa ja Pikku Helmi ehti ensimmäisenä kukkimaan. Kukat ovat melkein valkoisia tai aivan vaaleanpunaisia, valaistuksesta riippuen. Kukat ovat puolikerrottuja, lehdet vaalean vihreät.

Optimara Little Pearl

Suurin osa santuistani on siirtymässä lepovaiheeseen. Pidän keittössä niitä, jotka kuitenkin vielä kukkivat. Yläkerran työhuoneessani ovat loput kukat. Tällä hetkellä yksilöitä on 29 kappaletta. Joukko on juuri vähentynyt sillä viime viikon aikana olen antanut 13 santtua uusiin koteihin. Saintpaulioita on hauska kasvattaa, mutta oikeastaan vielä hauskempaa on antaa suloinen pikku kukkanen kauniissa purkissa ystävälle! 

Keittössä ovat amppeleissa Pixie Bluet, pöydällä kaksi standardia, Vanilla, Lilla Blåklockan sekä Pikku Helmi

Työhuoneeni ikkunalla syyskuun valosta nauttivat muut santut. Alemmalla hyllyllä on jälleen uusia lehtiä kasvamassa, mutta tähän vuodenaikaan uusia pikkutaimia saa odottaa puolikin vuotta.

Marketissa osui viime viikolla silmiini erikoisen kaunis standardikooinen paavalinkukka. Yleensä en pidä monivärisistä kukista, mutta tässä tapauksessa valkoinen reuna korostaa tummaa violettia niin kauniisti, että ihastuin heti. Toivon tästä pitkäaikaista ystävää.

Keittiössä olevan Lilla Blåklockanin kukat ovat hyvin avoimia. Toinen yksilö, joka minulla on yläkerrassa on paremmin nimensä veroinen, eli sen kukat ovat kellomaisia. Mutta kaunis ja herkkä on tämäkin.

Keittössä on myös standardi valkoinen. Yksi valkoisen saintpauliaemon poikasista. Minulla on näitä poikasia itselläni vielä kaksi. Tämä alkoi kukkia pari viikkoa sitten ja siinä toisessa on ensimmäiset nuput. Juuri tänään tapasin sattumalta sen ystäväni, jolle lahjoitin alkuperäisen valkoisen saintpauliaemon vuosi sitten. Jälleen kerran hän kertoi, kuinka uskollisesti valkoinen saintpauliaemo on kukkinut ja kukkinut.

Olemme ahertaneet mieheni kanssa puutarhassa. Meillä on tontin toisella rajalla norjanangervosta kasvatettu pensasaita. Vuosien saatossa kyseinen aita on mennyt yhä huonompaan kuntoon. En tiennyt voisiko norjanangervoa leikata alas. Mutta tämä internet on ihmeellinen: Kirjoitin vain googleen kysymysen: "Voiko norjanangervon leikata alas" ja hups! Esiin tuli kymmenen vuotta sitten puutarhasivustolla käyty keskustelu asiasta. Monenlaisia kokemuksia ihmisillä on ollut, mutta alasleikkaaminen on joillakin onnistunut hyvin, toisilla kohtalaisesti. Niinpä päädyimme lopulta tekemään alasleikkauksen. Jos se ei onnistu, niin sitten täytyy pensaat kokonaan vaihtaa, mutta kokeiltiin nyt ensin tätä.

Norjanangervoaita kukkimisen aikaan on ihan kauniin näköinen.

Mutta kun pensaita oli pakko leikata, jotta auto pääsisi pihalle, niin paljastui, että pensaiden sisäosat olivat pelkkää kuollutta oksaa.

Pensaiden leikkaaminen oli aika kova työ. Neljä pensasta jaksoimme yhdessä illassa ja neljä iltaa tähän meni.

Pensaiden takaa alkoi paljastua naapuriemme ihastuttava kukkamaa, jota emme koskaan ennen pystyneet ihailemaan!

Miheni laittoi mullan reunukseen kauniin kivetyksen. Tämä kuva on nyt suunnilleen samasta kohdasta kuin edellä oleva kuva, jossa pensaat kukkivat. Tyhjältä näyttää, mutta toivomme parasta.

Lähikuva leikatusta pensaaasta. Emme tienneet, kuinka korkeat tapit kuuluu jättää, niin niistä tuli 5-15 cm korkuisia.

Laitoimme pensaille paljon kalkkia ja uutta multaa ja toivomme ensi keväänä kasvun ihmettä. Ohikulkevalta naapurilta saimme lisäksi oivan idean: nyt voisi välikohtiin istuttaa kukkasipuleita niin saisi ainakin ensi keväänä iloita niiden kauneudesta. Idea, jonka toteutan ehdottomasti!