Kevät siellä, kevät täällä…

On ihmeellistä, että vaikka kunnon talvea ei lankaan ollut, niin silmä etsii parhaillaan kaikkia kevään merkkejä. Ja onhan niitä toki. Narsissit ovat parhaimmillaan juuri nyt pääsiäisen kynnyksellä, tänään pihan linnunpesässä kävi ensimmäinen lintu katsastamassa mahdollista pesäpaikkaa. 

Pihapensaan alla ensimmäiset sinivuokot ovat avanneet terälehtensä kevätauringolle.

Krookukset ovat nousseet ja suloiset kukat loistavat nurmikolla.

Olimme viime viikonloppuna ihastelemassa kevättä Pohjois-Saksassa. Sää oli siellä suunnilleen samanlainen kuin täälläkin. Kylmä tuuli puhalsi, joten villamyssy ja käsineet olivat tarpeen, mutta talojen pihoilla kukkivat kevätkukat ja pensaat kuitenkin jo paljon runsaammin kuin omalla pihallamme.

 

Mikä mahtaa olla nimeltään tämä ihastuttava keltaisin kukin kukkiva pensas, joka kasvoi melkein jokaisessa puutarhassa ja julkisten rakennusten pihoilla?

Entä tämä, onko tämä joku alppiruusun lajike?

Ainakin tämä on varmaan alppiruusu. Suloiset vaaleanpunaiset kukat.

 

Nämä pensaat näyttivät aivan meidän kotoisen kanervamme suurikokoisilta serkuilta, mutta voisivatko serkut olla kevätkukkijoita, kun meidän kanervamme kukkivat syksyllä.

Tästä ei voinut erehtyä, valkovuokko on aivan samanlainen kuin valkovuokot meidän metsissämme. Kävimme juuri tänään tutulla valkovuokkopaikalla lähimetsässä, mutta yhtään kukkaa ei näkynyt, ei edes lehtiä vielä, mutta viikko sitten Pohjois-Saksassa nämä valkovuokot näyttivät pikemminkin kukintansa loppuvaiheessa olevilta.

Emme nähneet mitään siniseen vuokkoon vivahtavaa, mutta tämä lienee keltainen vuokko. Tällä keltavuokolla on kuitenkin samantapainen lehti kuin meidän sinivuokolla, kun taas Suomen keltavuokolla on samantapainen lehti kuin valkovuokolla.

Oli hauska bongata myös lempikukkani bellis. Ensimmäiset bellikset kukkivat erään kerrostalon nurmikolla jo täyttä päätä. Kukkivatko ne siellä koko kesän?  Tuntuu, että aina kun käyn Saksassa, bellikset kukkivat, olipa kevät tai syksy.

 

Satumaako tämä on? Satulinnan pihalla satujen vanha monihaarainen puu ja sen juurella keijujen sininen tanssikenttä.

 

Teimme kävelyretken keväiseen metsään. Puissa ei vielä ollut lehtiä sen kummemmin kuin Suomessakaan. Viime syksynä Pohjois-Saksassa riehui kova myrsky, joka kaatoi valtavasti puita kaikissa metsissä. Paljon puita on edelleen korjaamatta, vaikka raivaustyötä on tehty koko kesä ja tässäkin metsässä oli jo paljon puunrunkoja siisteissä pinoissa odottamassa poiskuljetusta.

Saksalaisessa metsässä näkee heti, että ei olla Suomessa. Metsän hahmo on erilainen. Aluskasvillisuutta ei juuri ole ja puut näyttävät aina vanhemmilta kuin tutuissa metsissä. Se on varmaan näköharha, joka johtuu siitä, että puut kasvavat siellä nopeammin paksummiksi. Monilla puilla on hauskat vihreät varpaat. Ovatko ne puita vai ovatko ne Tolkienin Enttejä?

Tutustuimme isäntäväkemme uuteen harrastukeen: geokätköilyyn. Niin hauskaa se oli, että suunnitelmissa on alkaa kätköillä itsekin lähiseuduilla. Tässä etsitään kätköä eräästä puistosta. Vihjeenä oli ”kivi”, mutta vaikka kolusimme kaikki puiston kivet, niin kätkö ei löytynyt.

Sen sijaan tämä kätkö metsässä löytyi helposti suuren puun alimmalta oksalta.

 

Ulkoilun jälkeen menimme suloiseen kahvilaan, jonka katosta roikkui noin tuhat erilaista viehättävää teekannua.

Kannut olivat toinen toistaan kauniimpia, mutta tulimme kahvilaan kuitenkin kakkujen takia. Ja ne olivat aivan uskomattoman ihania. Joka ei ole syönyt saksalaisen pienen kyläkahvilan kakkuja, ei tiedä hyvistä kakuista kyllä yhtään mitään!