Santtujen syyskuulumisia, osa 3: Hiljaiset

Kaksi pikkusanttua eivät ole vielä juuri ollenkaan päässeet tämän blogin sivuille: Chantaspring ja Lilla Blåklockan. Ne ovat molemmat minikokoisia ja niiden kukka on kellomainen, Chantaspringin kukka on valkoinen kello ja Pienen Sinikellon kukka tietysti sininen. Mutta ne eivät tänä kesänä vielä kukkineet, joten niiden kuvia en ole tänne laittanutkaan.

Chantaspring aivan ensimmäisenä päivänään luonani kesäkuun alussa. Tullessa taimella oli muutamia pieniä kukkia, mutta leikkasin kaikki kukat pois, jotta kasvilla olisi enemmän energiaa juurtua uuteen paikkaan. Oli kuitenkin hauska nähdä etukäteen, että suloisia kukkia on odotettavissa.

 

Toinen Chantaspring on kasvanut iloiseksi nuoreksi kasviksi ja näyttää terveeltä ja hyvinvoivalta. Odotan sen tekevän paljon valkoisia kelloja ensi keväänä.

Toinen Chantaspring puolestaan ei voi hyvin. Sen lehdet lerputtavat ja niitä on vähän. Viimeiset lehdet ovat jääneet aivan pikkuruisiksi.

 Yllä olevista kuvista näkee, että jokainen kasvi on yksilö. Nämä ovat saaneet täsmälleen samaa hoitoa, valoa ja lannoitetta, toinen viihtyy, toinen ei. Viimeisenä konstina vaihdoin kärsivän yksilön mullan parempaan. (Katso kirjoitukseni multaongelmista). Mutta se taisi olla viimeinen tikki ennemmin kuin pelastus. Eilen kuvaa ottaessani kärsivä kasvi sanoi: ”Päästä minut menemään, kaipaan jo autuaammille kompostimaille.” Yritin rohkaista sitä. Sovittiin, että katsotaan vielä vähän aikaa.

Lilla Blåklockan kuvattuna eilen

Pieni Sinikelloni voi hyvin ja kasvattaa hyvin paljon samanlaisia pieniä söpöjä lehtiä kuin Chantaspring. Kaikkia Dibleyltä tilaamiani kasveja tilasin kaksi kappaletta, mutta Gunillalla oli vain tämä yksi taimi myytävänä, joten näitä on vain tämä yksi yksilö. Sitä iloisempi olen, että kasvi on reipas ja terve. Gunillalla olevalla emokasvilla oli kaunis ja runsas kukinta, joten odotan tältä poikaseltakin paljon sinisiä kelloja ensi keväänä.